— Ikävä juttu, perin ikävä, virkkoi hänkin. Tuomiorovasti korjasi silmälasejaan ja vertasi kelloaan ikkunoiden välissä riippuvaan seinäkelloon.
— Se on merkillistä, kuinka tuo on ruvennut jätättämään. Viime torstaina panin omani sen kanssa yhteen ja nyt se on taas viisi minuuttia jälessä.
— Mutta jos omasi menee edelle?
— Ei pitäisi. Se on kuukausi sitten ollut kellosepässä eikä sen pitäisi mennä. Tuomiorovasti pisti kellon taskuunsa ja otti pöydältä asiakirjavihkon. Siinä oli syytöskirja pastori Flyktiä vastaan sekä hänen antamansa kirjallinen selitys.
Tuomiorovasti katseli sitä ja puistautti vähä-väliä Päätään. Innostusta, innostusta … ja kaunista kieltä, mutta oppi … se oppi…
— Jaa-a. Ikävä juttu, kerrassaan ikävä juttu, virkkoi hän ääneen. — Minä olen koettanut sille pojalle takoa järkeä päähän, mutta ei. Hän on itsepäinen, harvinaisen itsepäinen. — Hän katseli virkaveljiään huolestunein ilmein ja jatkoi lukemistaan. — Miksi ei, — murahteli hän. — Saattaa sitä kai noinkin sanoa … "Kristuksen jumalallinen ihmisyys" … mutta tarvitseeko nyt julistaa saarnatuolista kaikkea mitä ajattelee. Hm! — Hän silmäsi asessori Tallborgia kuin lukeakseen tämän kasvoista, mitä virkaveli ajatteli asiasta. Mutta Tallborg istui kuin itseensä vajonneena ja leikki kultaisilla kellonperillään. — Tätä minä olen koettanut hänelle iskeä päähän, mutta ei. Hän on järkkymätön. Vakaumus? … niin no … vakaumus kyllä, mutta sen sovelluttaminen käytäntöön … niin … sovelluttaminen … taikka … no niin, miksi emme voi sanoa: sovelluttaminen. Eihän sitä nyt tarvitse maailmalle huutaa kaikkea, mitä ajattelee.
Tuomiorovasti otti silmälasit nenältään ja pyyhki niitä, viitaten päännyökkäyksellä asiapapereihin. Hänen mielestään juttu oli auttamaton.
— Siinä on hänen kirjallinen selityksensä, lausui hän.
Asessori Tallborg otti paperin ja rupesi lukemaan. Hänen lihava leukansa venähti rinnalle ja poskilla värähti tuontuostakin hermostunut nykähdys.
— En minä nyt voi sanoa, että hän suorastaan kieltäisi Kristuksen jumaluuden, mutta onhan se vähän hämärästi esitetty … lausui hän leveään tapaansa… "Sellainen täydellisyys, sellainen tinkimättömän läheinen suhde Jumalaan, josta hän ei heitä irti kärsimyksen ratkaisevimmalla hetkelläkään, vaikka hänen omassa sielussaan kaikki on pimeää kuin yö, sellainen horjumaton uskollisuus omaa elämänkutsumustansa kohtaan, oikeuttaa meidät sanomaan, että hän on 'jumalallinen', vieläpä enemmänkin: hän on 'Jumala'… Jaa … hm! hiukan modernia, mutta melko oikein, melko oikein."