Mutta oliko se sama piispa, joka tänä iltana oli häneltä riistänyt viran?
Hänestä tuntui mahdottomalta, että se oli sama piispa. Silloin niin lempeä ja nyt ankara kuin Isä-Jumala itse.
Mutta oliko Isä Jumala ankara?…
Janne Flykt katseli taivaalle. Sieltä tuikkivat lempeät ystävälliset tähdet.
Eihän Jumala voinut olla ankara. Se oli vain kuumeinen mielikuva, joka ahdisti häntä: lumivalkeakasvoinen, mustapartainen mies, säkenöivän mustine silmineen, paavin tiaara päässä…
Sehän oli muutamassa kirjassa, erään keskiaikaisen maalarin maalaus.
Jumalahan oli rakkaus…
Oliko todellakin?
Eivätkö tähdet näyttäneet nyt vierailta ja kaukaisilta?…
Ja kirkon kiviseinä oli kylmä kuin jää… Hän painoi päänsä kirkonseinää vasten ja tunsi, kuinka urkujen ääni väreili muurien sisäpuolella.