Vähitellen saapuivat muutkin matami Leskisen "matkustavaiset", posetiivinsoittajat Carboni ja Porra. Viimeksimainitulla oli punaiseen mekkoon puettu marakatti, joka sisälle päästyään hyppäsi uuninreunustalle. Eläinparalla oli kylmä.
— Fidelio … kallt, kallt [kylmä, kylmä], puheli Ferri ja ojensi elukalle leipäpalasen, jota se ahnaasti ryhtyi syömään.
Maamiehet juttelivat äidinkielellään. He olivat kaikki kotoisin Napolista. Porra ja Ferri olivat lapsuuden tovereita ja olivat sattumalta kohdanneet toisensa tässä kaukaisessa Pohjolan kaupungissa. Heidän poikamainen naurunsa kaikui rattoisana.
— Flycht, selitti Ferri, me yhdessä varastama klosteri' buutarha … le arancie … appelsin… Porra … bra varastama' … piccolo poika… Abbot otta' kii', mutt' Porra pakenes … jalga veli.
Ferri nauroi, näyttäen kädellään, miten pako oli tapahtunut.
— Santa Maria! L'occasione fa il ladro! [Tilaisuus tekee varkaaksi.]
Ja Ferri nauroi kyyneleet silmissä.
— Ja, ja, de' trevli' tid! [Se hauska aika!]
Porrakin haki eväänsä esille ja ryhtyi syömään.
— Kuhlberg, lopeta jo … nelge … puheli Ferri kisällille, joka hääri papin kattilan kimpussa.