— Kas tässä! Tulehan nyt tänne, niin äiti sitoo kaulaan. — Kas noin!
Pappi oli valmis, mutta vielä puuttui kirja. Johanna ojensi hänelle almanakan pöydän syrjältä.
Ja nytkös kelpasi! Tuoli keskelle lattiaa ja pappi sille seisomaan.
Se oli sekä alttari että saarnatuoli.
— Herra olkoon teidän kanssanne, messusi Pentti almanakka nurinpäin kädessä.
Johannan täytyi nauraa. Poika oli niin vakavan näköinen kuin pappi konsanaan. Mutta siitä ei "pastori" pitänyt. Hän keskeytti toimituksen ja sanoi nuhtelevasti:
— Ei saa nauraa kirkossa! Johanna hymyili.
— No, ei, ei. Ei äiti naura.
— Herra olkoon teidän kanssanne! Pentti pyörähti ympäri tuolilla ja oli nyt saarnatuolissa.
— Jumala on suuri. Jumala on hyvä. Hän on luonut taivaan. Hän on luonut maan. Hän on luonut metsän eläimet ja kedon kukkaiset. Hän on luonut meren kalaset, nuo pienet sirkkaset. Hän on luonut myöskin ihmisen. Häntä kiittäkäämme! Amen.
Se oli Pentin saarna, jonka Janne oli hänelle opettanut. Sitä saarnasi hän väsymättä monta monituista kertaa perätysten.