— Kuka olisi uskonut, että minun vanhat silmäni saavat vielä nähdä sinut näin pitkällä.
— Minä olen vasta alussa, isoäiti! Sano sitten, kun olen pappi ja saarnaan ensi kerran vanhassa tuomiokirkossa!
Janne Flykt nauroi, taputellen vanhusta olkapäälle.
— Hei, Kirkko-Janne! Sinä myöhästyt aivan! Tuolla on monta, jotka kyselevät sinua.
Tervon Kalle siinä marssi ohitse, rinta kokonaan kukkien peitossa.
— Suo anteeksi, isoäiti, minä pistäydyn vähän…
Janne oli huomannut Roslundin Johannan, joka ujostellen tunkeusi väkijoukon läpi hänen luokseen.
— Minä kun olen sinua etsinyt! Täällä on niin hirmuisesti väkeä.
Johannalla oli kädessä kaunis, punainen ruusu.
— En saanut muuta, vaikka hain koko kaupungin läpi. Tämä on kotoa ja se oli minun ainoa turvani. Kaikki olivat ehtineet ennen minua.