Hän ei ollut tyytyväinen Helsinkiin. Ihmiset olivat kovin vaativaisia. Heillä oli paljon parempaa musiikkia tarjolla kuin köyhän italialaisen posetiivinsoitto.
— Mine takto' Ferri pohjoinen … a settentrione. Parempi ihminen…
Hän pudisti surullisena päätään ja ryyppi kahvia.
Ovi kävi, ja pitkä, vaalea herrasmies astui kahvilaan. Hän pyyhki silmälasejaan ja tirkisteli ympärilleen. Saatuaan lasit paikoilleen suuntasi hän kulkunsa Janne Flyktin pöytään.
Se oli kapellimestari Svahn.
— Anteeksi, herra Flykt, että olen antanut odottaa näin tavattoman kauan. Oli ylimääräinen harjoitus muuatta juhlaa varten. Luulin jo teidän menneen pois, mutta oli hyvä, että tapasin. Saatte ensiviulun soittajan paikan.
Janne Flykt nousi tervehtimään. Porrakin oli noussut tuoliltaan ja katseli hämillään outoa, pitkänhuiskeaa herraa. Signor Flychtillä oli hienoja tuttavuuksia.
Fidelio oli kiivennyt Janne Flyktin olalle. Se ei näyttänyt yhtään pitävän tuosta silmälasipäisestä herrasmiehestä. Se murisi ja irvisti rumasti.
— Kas, mikäs otus teillä siellä on? Onpas se äkäisen näköinen!
Janne Flykt selitti lyhyeen, että apina kuului Porralle, hänen toverilleen.