Postimestari Lentziä hermostutti. Oli ollut joutavaa, että hän yhtään oli antautunut koko lukkarinvaalihommaan.
Kirkosta kuului tuomiorovastin ääni. Hän puhui jotakin. Postimestari kiiruhti sakariston ovelle. Aivan oikein: tuomiorovasti kehoitti seurakuntalaisia siirtymään penkkeihin siksi aikaa, kuin hän notarion kanssa laskisi äänet.
Seurakuntalaiset seurasivat kehoitusta. Tuli niin hiljaista, aivan kuin jumalanpalveluksen edellä.
Äänten laskemista kesti runsaan tunnin. Seurakuntalaiset olivat odottaneet kärsivällisesti. Vihdoin nousi tuomiorovasti.
— Nyt päättyneessä tuomiokirkkoseurakunnan lukkari-urkurin vaalissa ovat vaalissa olleet saaneet ääniä seuraavalla tavalla: Ensi sijalla ollut kanttori-urkuri Aaron Koskenkorva kaksitoista ääntä; toisella sijalla ollut entinen tuomiokirkkoseurakunnan virallinen apulainen, virastaerotettu pappismies Janne Flykt tuhatsataseitsemän ääntä…
Kirkossa kuului kohahdus. Roosin kannattajat kalpenivat, ja kapellimestari Borell hymyili tyytyväisenä. Mutta mielialat vaihtuivat tuomiorovastin jatkaessa:
— … ja kolmannella sijalla ollut kanttori Bartholomeus Roos tuhatsatayhdeksän ääntä.
Borellin muoto synkkeni. Ainoastaan kahden äänen erotus! Hänen olisi tehnyt mieli kirota ääneen.
Ja nytkös syntyi hälinä! Roosin äänestäjät loistivat ihastuksesta. Oli jo pelätty pahaa. Ainoastaan kahden äänen enemmistö, mutta sittenkin enemmistö joka tapauksessa. Voitto oli heidän!
Kuului sellainen puheensorina, että tuomiorovastin julistama valitusosoitus meni täydellisesti kuuroille korville. Ainoastaan kun kapellimestari Borell pyysi puheenvuoroa, palasi hiljaisuus.