— Meri-Kustu! Tekin täällä!
Hän harppasi vanhan kirkonlämmittäjän luo ja puristi sydämellisesti tämän kättä.
— Mitenkä kamiinit jaksavat?
Hän tunsi olonsa niin keveäksi, ettei voinut olla vähän leikittelemättä vanhan merikarhun kanssa.
— Mikäpäs niillä … kesällä. Meri-Kustu muhoili, pyöritellen mälliä poskessaan.
— Jaa, sinä se lähdet nyt?
— Niin, pääkaupunkiin, akatemian portteja kolkuttelemaan.
— Niin vain. Kolkuttelehan sinä vain, kyllä ne aukeavat.
— Niinkö luulette?
— No, se on varma. Minä sanoin viime sunnuntaina Skarpille, että se poika avaa taivaan portit, jos tahtoo.