— Silloin minusta ei ollut kirkon palvelukseen. Janne Flykt pudisti surullisena päätään. — Minä toivon sellaista aikaa, jolloin kirkon helmaan mahtuu sellainenkin pappi, joka ei ole kaikesta vielä selvillä, taikka ymmärtää asiat hiukan toisin kuin kirkko, mutta joka siitä huolimatta pyytää rehellisesti täyttää virkansa.
Janne Flykt laski savukkeen pätkän tuhkakuppiin. Hänen poskensa hehkuivat.
— Ikävä, ettei meillä vielä ole sellaista kirkkoa.
— Niin, minä sanon samaa. Moni vilpitön sielu jää ulkopuolelle.
Piispatar tuli käskemään päivälliselle.
— Lähdepäs, veli, haukkaamaan vähän. Sinulla on nälkä … tietysti?
— Eihän se ruoka pahaa tee.
Päivällispöytä oli upeasti katettu. Lampaanpaisti höyrysi suurella paistinvadilla, ja perunat muhoilivat kutsuvina. Janne Flyktin nenää hiveli suloisesti.
Piispan nuorin poika, ylioppilas, nousi tervehtimään.
— Meillä on muu väki kaupungissa käymässä, sanoi piispatar. — Tässä ollaan vain kolmisin kotona.