— Minun on vaikea sitä selittää. Minä en sitä yksinkertaisesti ymmärrä. Se on minun järjelleni mahdoton ajatus. Minulla ei ole siitä mitään vakaumusta. Voi olla mahdollista — yhtä hyvin päinvastoin. Minä olen agnostikko siihen kysymykseen nähden.
— Tavallaan, tavallaan, puheli piispa. — Ei minunkaan järkeni sitä käsitä, mutta minä en ole kuitenkaan agnostikko siihen paremmin kuin muihinkaan kirkonoppeihin nähden. Minä uskon yksinkertaisesti, koska Raamattu niin sanoo, ja kirkko niin opettaa.
— Mutta eikö ihmisen pidä koettaa ymmärtää kaikkea?
— Kyllä, mutta sittenkään emme kaikkea ymmärrä. On paljon asioita järkemme yläpuolella eli — niinkuin Shakespeare sanoo, että "taivaan ja maan välillä on tuhannen asiaa, joista filosofialla ei ole aavistustakaan."
— Niin kyllä, mutta kun ei nyt kerran ymmärrä eikä voi uskoa, niin…
—… silloin on uskoton taikka kieltäjä, jatkoi piispa.
— Mahdollisesti … taikka on kysymykseen nähden epämääräisellä kannalla. Janne Flykt katsoi piispaa vakavasti silmiin. — Se minusta juuri on kaikkein surullisinta, että kirkko vaatii valmiit mielipiteet, ennen kuin voi hyväksyä jonkun palvelukseensa.
— Ei. Kirkko vaatii uskoa.
— Sokeaa uskoa.
— Tavallaan … nöyrää alistumista siihen, mitä se parituhatta vuotta on pitänyt oikeana.