— Minä nuhtelin Dalinia sen johdosta. Hän olisi voinut antaa virkaäänensä sinulle.
Janne Flyktin täytyi ihmetellä. Piispa oli mielipiteiltään ahdasmielinen, mutta käytännöllisessä suhtautumisessaan häneen herttaisen vapaa. Hän oli valmis erottamaan hänet papinvirasta, koska laki sitä vaati, mutta heti sen jälkeen valmis ottamaan hänet lukkariksi, koska laki ei ollut sitä vastaan. Ja molemmista katsantokannoista huolimatta hän tarjosi hänelle päivällisen, koska hänen sydämensä niin käski.
Hänen olisi tehnyt mieli huomauttaa piispalle, että hän käytännössä protesteerasi kirkkoaan vastaan: hänen ei olisi pitänyt antaa päivällistäkään harhaoppiselle papille.
Mutta siinä seurasi piispa vaistomaisesti korkeampaa elämänkäsitystä, jonka mukaan ei katsottu entisen papin mielipiteitä, vaan yksinkertaisesti sitä tosiasiaa, että eräällä kiertävällä soittoniekalla oli nälkä.
Minkä vuoksi ei kirkko voinut suhtautua johonkin pappiinsa samalla tavalla, — katsoa vain sitä, että hänellä oli nälkä, ts. että hänellä oli vilpitön halu palvella Jumalaa ja kirkastaa hänen suurta rakkauttaan?
Janne Flykt mietti ja söi. Tämä piispan päivällinen opetti hänelle paljon. Se vahvisti sitä totuutta, ettei Jumalakaan pannut autuutta riippumaan mielipiteistä, vaan yksinomaan siitä, oliko jollakin nälkä, ts. oliko jollakin rehellinen halu ottaa Vapahtaja vastaan.
Jumala ei kiinnittänyt niin suurta huomiota siihen, pitikö joku Kristusta Jumalana taikka jumalallisena ihmisenä. Yksinomaan vain siihen, tarvitsiko ihminen Jumalaa lähestyessään tätä Ihmisen Poikaa vai ei.
— Minä luulen, että jos peruuttaisit mielipiteesi, voisit saada virkasi takaisin, lausui piispa.
Janne Flykt hämmästyi. Tarkoittiko piispa totta?
Tuomiokirkko välähti hänen mielessään kuin kirkkaan auringonpaisteen valaisemana. Nurmikenttä sen ympärillä vihersi, ja kirkossa soivat urut.