Mutta tuohon kuvaan kuului hänen Kristuksensa, tuo valoisa, ihmisystävällinen Vapahtaja, joka katseli alttaritaulusta ja puhui: "Te olette kalliisti ostetut, älkäät ihmisten orjat olko."
— Mitä oikeastaan voisin peruuttaa? Ja jos muodon vuoksi peruuttaisinkin, niin luulen, että julistaisin Kristuksen ihmisyyttä edelleenkin. En voisi sille mitään, ja … silloin minut erotettaisiin toisen kerran.
Janne Flykt katseli piispatarta. Hän oli jälleen saanut kiinni tuon entisen hymynsä, jolla hän vangitsi kaikki. Piispattaren mielestä hän oli hieno kuluneesta takista huolimatta.
— Niin tietysti. Suunnan täytyisi muuttua, veliseni, puheli piispa.
— Mitä sinulla oikeastaan on vanhaa suuntaa vastaan?
— Se on kuiva, kuollut kuin maantie, jossa ei kasva mitään.
— Ohoh! Kylläpä sinä olet radikaali!
— Ehkä, mutta sellaiselta se minusta tuntuu. Minun mielestäni vanhan suunnan papit muistuttavat paimenta, joka ajaa lehmänsä maantielle. Hakekoot sieltä! Siellä on helpompi paimentaa. Vieressä oleva apilaniitty vetää lehmiä puoleensa, mutta paimen ei laske. Hän ei viitsi avata veräjää.
— Mutta jos se on toisen niitty?
— Niin … minä myönnän, että vertaukseni ontuu, mutta ajatelkaamme että hänellä olisi lupa. Hän on laiska. Niityllä on ehkä hetteitä, joihin lehmä voisi vajota. Hän ei viitsi vaivautua sellaiseen silmälläpitoon. Maantiellä on helpompi.
— Minun täytyy myöntää, etten oikein käsitä, mihin pyrit.