Alkusoitto kuvasi pientä piispankaupunkia taloineen. Sävelet läikähtelivät matalain aaltojen lailla jyrkkätaitteisina kuin kattojen harjat. Pienet talot kohoutuivat kuulijan silmäin eteen.
Mutta heti sen jälkeen sävel kasvaa. Se nousee kuin vesipatsas läikähtelevästä merestä. Tyyninä, tasaisina lipuvat ne ylös kuin kiiveten tapulin seinää myöten. Pieni lapsahdus ksylofoonilla kuvaa tapulin katon räystästä, ja sävel nousee, huipistuu, kohoten korkeuksiin kuin valtava torni, jonka risti piirtää taivaalla purjehtivia pilvenhattaroita.
Sävel siirtyy kuvaamaan kirkon muureja. Ne ovat vanhat, melkein sammalpeitteiset, kaari-ikkunoineen. Sävel soi syvänä, kumeana kuin hauta, kunnes se kohoaa, saa enemmän voimaa, kaareutuu ja pyöristyy kuin onttouttaan kumahdellen: sinivärinen kupooli kullattuine risteineen piirtyy kuulijan silmäin eteen.
Bassorumpu kumahtelee. On kuin koettelisi sävel kupoolin kestävyyttä. Ensiviulut ilakoivat kuin auringonsäteet kullatulla ristillä, syvä, leveä sävelaalto sulkee kaikki syliinsä, ja lip-lap-lip-lap: kupooli katselee kaupungin pieniä taloja, "kuin taatto leikkiviä lapsiaan".
Varahan temppelin kuva on valmis. Pieni välisoitto, jossa kontrabasso juhlallisena hymisee, johdattaa kuulijan vanhaa tarinaa tarkkaamaan.
Nyt alkaa ensi osan varsinainen alkujakso.
Temppeli oli kerran ollut nuori. Sen seinät olivat puhtaanvalkoiset. Kirkkaina soivat kellot tapulissa, ja juhlallisena kaikui latinainen messu sen pääalttarilta.
Messun sävelet kohoavat kohti kupoolia ja leijailevat siellä kuin ulospääsyä hakien. Ne eivät sitä löydä, vaan kuin huumaantuneina pyhän savun tuoksusta ne laskeutuvat alas, hiipien penkkejä pitkin uteliaina, silmät raskaina, uhkuen unista, suloisesti hivelevää lämpöä…
Alkujakso loppuu leveihin, hartautta uhkuviin säveliin, ja tahti muuttuu.
Alkaa scherzon tapainen väliosa, jossa vilkkaasti, säkenöivän havainnollisesti esitetään pieni tapahtuma temppelin alkuajoilta.