"Tässä on seisonut niin moni ennen sinua, ja kaikki he ovat menneet toimituksen päätyttyä viimeisinä sakaristoon, mutta ovat silti tahtoneet olla ensimmäisiä. Ja heille on käynyt huonosti järjestään. Tässä on myös seisonut moni, jolla oli hyviä ajatuksia ja palava halu tehdä työtä. Mutta verraten pian he oppivat keinon, millä pääsisivät kaikkein vähimmällä. Ja siellä he nyt istuvat pappiloissaan selaillen kantokirjojaan. Mutta kirkko on kylmä, ja heidän oma sydämensä on kylmä. Miten on sinun laitasi, Janne Flykt?"
— Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen! Vanha piispa apumiehineen oli kääntynyt seurakuntaan päin ja aloittanut toimituksen.
Janne Flykt oikaisi varttaan ja katsoi piispaan. Tämän harmailla hiuksilla leikki päivänsäde, joka tunkeusi kirkkoon kuorin ikkunasta. Piispa teki lempeän, isällisen vaikutuksen.
— "Kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen ja Kristus on
Jumalan."
Piispa nosti katseensa kirjasta ja suuntasi sen seurakuntaan.
— Apostoli Paavali oli hyvä ihmistuntija. Hän tiesi vereksestä kokemuksesta, kuinka herkkiä ihmiset olivat kiintymään määrättyihin henkilöihin ja asioihin. Korinton seurakunnassa oli syntynyt eri puolueita, jotka nimittivät itseään Paavalin, Keefaksen ja Apolloksen mukaan, taistellen keskenään siitä, kuka olisi oikeassa. Niin on ihmiselämässä vieläkin: taistellaan mielipiteistä ja maailmankatsomuksista. Yksi rakastaa yhtä, toinen toista aatesuuntaa. On jakaannuttu eri puolueihin sekä hengellisen että yleensä henkisen elämän alalla, — puhumattakaan yhteiskunnallisesta ja valtiollisesta elämästä. Jokainen tarjoaa omaansa edellä muiden, pitäen omaa aatesuuntaansa parhaimpana. Yhdellä papilla on julistuksessaan yksi puoli kristillisestä totuudesta etualalla, toisella toinen. Yksi saarnaa kieltäytymistä kaikesta, toinen julistaa tämän maailman viljelemistä kristillisen vapauden hengessä. Molemmat pyrkivät edelle toisiaan, mennen usein äärimmäisyyksiin ja poiketen siten totuudesta.
— Apostoli Paavali tahtoo kohottaa katseemme yli elämän moninaisen kirjavuuden, hengellisten ja maallisten puolueiden yli, yli maailmankatsomusten, näkemään Kristusta, kaiken alkua ja loppua. Saavutettuamme tämän päämäärän hän antaa meille luvan ruveta uudestaan järjestämään suhteitamme ulkonaiseen, ajalliseen elämään. Ja tällöin hän antaa meille harvinaisen syvämielisen elämänsäännön: "Kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen ja Kristus on Jumalan." Eikö apostoli ole liian vapaamielinen? Saattaa alussa siltä näyttää, mutta sitä hän ei kuitenkaan ole. Hän jättää vain ajalliseen elämään suhtautumisen jokaisen omantunnon asiaksi. Kaikki on teidän. Teidän on elämä, sykkivä, kuohuva ihmiselämä eri ilmiöineen. Meille kuuluu siis valtio ja yhteiskunta, meille kirjallisuus ja taide, meille kaikki "kaunis ja hyvä", — niinkuin vanhat kreikkalaiset sanoivat. Mutta jokaiselle heistä omantuntomme mukaan, aina muistaen, että "me olemme Kristuksen ja Kristus on Jumalan".
Janne Flykt kuunteli tarkkaavaisena. Hänestä oli piispan puhe tämän tavallisesta julistuksesta poikkeavaa. Hän vainusi siinä vapaamielisyyttä.
Hän muisti yhtäkkiä päivän monta, monta vuotta sitten. Tuomiokirkon etelänpuoleisessa nurkkauksessa löi kolme poikasta seinärahaa silmät loistaen ja punoittavin poskin. Heidän pelinsä oli huipussaan, kun paikalle äkkiarvaamatta saapui kutsumaton vieras, piispa, tämä sama piispa, joka nyt puhui tuolta alttarilta. Mutta sensijaan että tämä olisi yhdellä sanalla karkoittanut tiehensä nuo "temppelinhäväisijät", olikin hän suhtautunut heihin odottamattoman ymmärtäväisesti. Oli aivan kuin olisi hän sanonut: "Kaikki on teidän, tuomiokirkon etelänpuoleinen nurkkauskin on teidän." Ja niinhän he olivat käsittäneetkin piispan tarkoituksen, vaikkei tämä ollut mitään sellaista sanonutkaan. Tämä harmaapäinen, ystävällinen piispa oli sama mies, joka antoi heille luvan seinärahalla-oloon tuomiokirkon etelänpuoleisessa nurkkauksessa.
Piispa puhui papin suhteesta kuulijoihinsa. Papin oli oltava kaikille kaikeksi, että "hän muutamat autuaiksi saattaisi". Juutalaiselle tuli hänen olla juutalainen, kreikkalaiselle kreikkalainen. Tässä suhtautumisessa ihmisiin piti hänen aina muistaa, että kaikki oli hänen, mutta että hän, pappi, oli Kristuksen ja Kristus Jumalan. Tämä apostolin sana oli hänen elämänsä tienviitta, jota hänen piti aina tarkata.