Niin, se oli piispa. Hän sieltä käveli ruskeassa huopahatussaan, jonka koko kaupunki tunsi. Se oli sellainen hattu, jommoista ei ollut muilla kuin pormestarilla; siinä oli nimittäin rivi pieniä ilmareikiä yläosassa ja nauhan liitos takana. Pormestarin hatusta sen erotti värinsä puolesta, sillä hänen oli musta.
Pojat katselivat toisiaan ja heidän katseistaan saattoi lukea saman ajatuksen: pakoon! Mutta Janne Flyktin silmät räpähyttivät pari kertaa. Häneen tuli taas jotakin papillista, joka ihmeellisesti rauhoitti toisia. He jäivät paikoilleen.
Piispa pysähtyi poikien kohdalle, jotka sukkelasti tempasivat lakit päästään. Heistä näytti, että piispa oli Isä Jumalan kanssa eri uskossa, mikäli se koski seinärahalla oloa.
— Päivää! Mitäs ne pojat tässä?
Gideon ja Kalle katsoivat Janneen. Heidän mielestään puhuminen kuului hänelle.
Janne katseli piispaa silmiin ja kumarsi.
— Me olemme — seinärahalla.
Tervon Kalle ja Lassilan Gideon hätääntyivät. He olivat nyt aivan varmoja, ettei piispa ollut samassa uskossa kuin hänen taivaallinen esimiehensä.
— Seinärahalla?
Pojat eivät hiiskahtaneetkaan. Penninrahatkin olivat aivan hiljaa housuntaskuissa.