— Se piispa se on mainio!
— Seitsemällä meillä on myyty. Olisi tullut meille, niin olisi saanut sopivat.
— Jos olisin sen tiennyt, en olisi malttanut olla huomauttamatta.
Janne Flyktin heleä nauru kajahteli tilavassa huoneessa.
— Papitkin ovat ihmisiä, puolusteli kauppiaan rouva.
— Niin, mutta se tuntui niin hassulta — proosalliselta, tahtoisin sanoa — heti toimituksen jälkeen.
Ovikello kilahti, ja Johanna riensi avaamaan.
— Se olikin auki, isoäiti, soi hänen helähtelevä äänensä eteisessä. ja sitten seurasi taputuksia ja hyväilyjä loppumattomiin.
— Saa jo ajatella vanhoja jalkojaan, kun Laidalta tänne saakka lähtee. Ja sitten ottaa tyttö viimeisenkin hengen…
Flyktin matami astui sisään päässä vanha pitsimyssy, jonka hänen miehensä oli aikoinaan tuonut Kööpenhaminasta. Hän tervehti talonväkeä ja kääntyi sitten Jannen puoleen.