— No, Janne, mitä minä sanoisin? En muuta kuin että Jumala siunatkoon sinua, poikani! Olipa se juhlapäivä minulle.
Janne syleili lämpimästi vanhusta, joka silmiään kuivaten istui nojatuoliin.
— Kyllä minä monesti ajattelin, kun Janne piti kirkkoa tuvan nurkassa ja veisasi "Leeverpuulista", että saa nähdä, tuleeko pojasta vielä pappi kerran maailmassa.
Rouva Roslund tuli ruokasalista. Hänen muhkea olentonsa huokui päivän paistetta.
— Olkaa hyvä! Kahvi on pöydässä. Mentiin ruokasaliin.
Kahvipöytä oli upeasti katettu. Suuri, koruompeluksilla koristettu liina venetsialaiseen tyyliin teki juhlallisen vaikutuksen. Keskellä pöytää komeili ryhmä kauniita päivänkakkaroita fajanssimaljakossa.
— Oi, oi!
Janne Flykt katsahti Johannaan, joka hymyili hänelle.
— Se on Johannan keksintöä. Minä toruin häntä alussa, mutta tyttö vakuutti niiden olevan ainoita, jotka tällaisessa tilaisuudessa voivat tulla kysymykseen. Minä olisin tahtonut hyasintteja taikka narsisseja, mutta Johanna piti päänsä.
— Papinkukkia! Nehän sopivat mainiosti! Saahan Janne niistä ainakin mallia, millaisia liperien tulee olla.