— Liekö tuo pakkasempi kuin muutkaan, mutta meille tulee vanhuus.
Vanha Skarp veti suunsa nauruun ja köhi harvan partansa takaa:
— Vai vanhuus. Aina sinä sillä vanhuudella… En minä vielä niin ikäloppu ole. Mutta täällä on kylmä!
Vanha Skarp ei pitänyt siitä, että häntä sanottiin vanhaksi. Hän olisi tahtonut olla nuori, sillä hän muisti hyvin, millaisella voimalla hän silloin oli saarnannut. Nyt pakkasi ääni kärisemään ja katkesi säännöllisesi ratkaisevimmassa kohdassa. Eikä se tehnyt hyvää vaikutusta.
— Kylmäkö? Matti-vahtimestari heitti kapat ja hyökkäsi lämpömittarin luo, joka riippui peräseinällä. — Kuusitoista ja puoli pykälää täsmälleen ja kahdeksantoista on korkein. Ei pitäisi olla kylmä, mutta meille tulee vanhuus, pastori, juuri niinkuin sanoin.
Vanha Skarp ryki, niin että sakaristo kajahteli.
— Mitä sinä itsestäsi joukkoon luet? änkytti hän ryintänsä lomasta.
— Minuahan tässä vain palelee.
— Minä pidän alla vaajoslaista. Siinä syy.
Vahtimestari meni pastorin luo ja näytti tälle villapaidanreunusta, joka pisti näkyviin liivin liepeen alta.
— Näitä saa narikasta kymmenellä markalla. Mutta pastori on visu!