— Tässä tämä olisi. Se on vanha palvelija. Ostin sen nuoruusvuosina kerran pääkaupungista. Kuuluin silloin orkesteriin. Sillä on monta sooloa soitettu.
Hän ojensi soittokoneen Janne Flyktille, joka tarkasti sitä asiantuntemuksella.
— Hieno kapine, lausui tämä, ojentaen klarinetin takaisin. — Näkee kyllä, että sitä on käytetty.
Hän avasi viululaatikkonsa ja otti esiin viulunsa. Herra Borellin huomio kiintyi siihen heti, ja hän tarkasti sitä huolekkaasti.
— Se on cremonalainen. Tunnen tämän mallin hyvin. Minullakin on nimittäin samanlainen. Se maksaa nykyisin paljon.
— Se on lahja apeltani.
Janne Flykt asetti viulun leukansa alle ja viritti soittokoneen.
— Tjaah! Mitäs me soittaisimme? Minulla on täällä kyllä nuotteja, mutta en ole varma, onko yhtään viululle ja klarinetille.
Herra Borell selaili nuottivihkojaan, joita oli suuri kasa pöydällä, huoneen perällä.
— No tämä! Tätä voimme koettaa.