Mutta tarinalla on surullinen loppu. Siitä kertoo ballaadin laulaja:
"Lie ollut kohtalon säädös kai, kun hetkellä puolen yön — näin kuulin — surmansa sulho sai, ja särkyi neidon syön."
— Se on vanha laulu, mutta siinä on kaunis sävel.
Herra Borell laski klarinetin pöydälle ja pyyhki hikeä otsaltaan.
Hänen oli tullut lämmin.
— Niin on. Merkillinen sävel. En muista sitä ennen kuulleeni. Siinä on tunnelmaa.
— Kyllä. Luulin sen olevan teille tutun. Te säestitte erinomaisesti.
Herra Borell oli lämmennyt. Janne Flykt katseli häntä ihmeissään. Saattoiko tuollaisen nuutuneen pinnan alta vielä löytyä nuoruuden innostusta?
— Vahinko, herra pastori, ettette ole antautunut musiikille kokonaan. Teillä olisi ollut lahjoja.
Janne Flykt laski viulun viereensä sohvalle. Hän oli näppäillyt ballaadin säveltä.
— Minulle tarjottiin kerran paikkaa orkesterissa, mutta kieltäydyin.