— Pakkoko oli Rasmuksenkin mennä papin puolelle sellaiselle asialle, huomautti valkopeskinen. — Olisi mennyt pirttiin, niin kyllä olisi Kaarina-emäntä mitannut mielellään.
— Ei tullut Rasmus sitä ajatelleeksi. Tottapa mietti, että isännän puoleen on ensin käännyttävä, olipa asia mikä tahansa. Ja mikäs asiassa?… Oikea asia.
Valkenevan aamun hiljaisuuden katkaisi samassa kimeä kellon ääni tapulista. Suntio soitteli parast'aikaa aamukelloja käräjäsaarnaan.
— Lähdetäänpä haukkaamaan einettä, että ehditään kirkkoon kuulemaan herra Martinusta, kun hän käräjäkansalle pauhaa, kehoitti silmäpuoli.
Miehet hajaantuivat kukin taholleen.
* * * * *
Käräjäsaarna oli päättynyt, ja kirkosta tultu. Käräjätuvan ovenpuoli oli ahdinkoon saakka täynnä väkeä. Tuvassa, jossa ei ollut minkäänlaista tulisijaa, oli kylmä, ja tiheään ahtautuneiden ihmisten henki huurusi kevyenä pilvenä. Peräseinällä olevan pöydän takana istui noin viidenkymmenen vuotias kookas mies, peski päällä. Se oli Lapinmaan alalaamanni Lauri Jaakonpoika Grubb. Hän oli vanhaa pirkkalaissukua, jossa Lapin laamannin virka oli kulkenut jo viidessä polvessa peräkkäin ennen häntä.
Vasemmalla peräseinustalla istui lautakunta. Siihen kuului tällä kertaa neljä Tornion porvaria ja raatimiestä: Mikkeli Juhonpoika, Heikki Hannunpoika Kuure, Petteri Planting ja Arent Grape sekä neljä lappalaista. Oikealla seinustalla istui kolme peskipukuista miestä. Ne olivat Alatornion kirkkoherra Henrik Törnström, Jukkasjärven ja Enontekiön kirkkoherra Martinus Kempe sekä herra Olaus Sirma, joka istui laitimmaisena virallisen ja ankaran näköisenä, antaen katseensa tuon tuostakin kulkea yli tuvan vastapäiselle seinustalle, missä seisoi nimismies Maunu Martinpoika.
Tuomari napautti puuvasaralla pöytään ja ilmoitti, että ensimmäisenä tulee käsiteltäväksi juttu Jouni Paavalinpoikaa vastaan noituuden harjoittamisesta.
Kaksi lappalaista, jotka olivat olleet syytettyä kiinni ottamassa, kävellä vaaputteli esiin ja teki tuomarin kehoituksesta valansa. Sen jälkeen astui nimismies ovelle ja huusi: