Jos edellinen päivä oli pitänyt markkinaväkeä jännityksissä, kun Paulus-Jounin juttua tutkittiin, oli seuraava melkein mielenkiintoisempi. Olihan kaikille tiettyä, että itse seurakunnan pappia uhkasi nyt esivallan käsi. Senpätähden kulkikin pakina vilkkaana, vahingoniloisena, lappalaisten kesken, joita edellä puolenpäivän seisoskeli taas sakea parvi käräjätuvan edustalla esivallan saapumista odotellen. Tuomarin tiedettiin olleen yötä pappilassa, josta myöhään yöhön oli näkynyt tuli. Siellä olivat saman pöydän ääressä istuneet syytetty ja tuomionjulistaja kaikessa rauhassa kuin parhaat ystävät konsanaan. Mitähän, jos olisikin herr' Vuolevi saanut vaikutetuksi tuomariin, ja nyt hupenisi ihan käsistä mieluisa nautinto. Epäilevä ilme virisi miesten kasvoille, kun joku joukosta tästä huomautti. Mutta olihan toiselta puolen tapahtumaan monta todistajaa. Olihan nähty pappi juovuksissa, olihan ihan vieressä seisty, kun tämä tempaisi nimismieheltä lakin ja heitti sen maahan. Ja ennen kaikkea olivat Tornion porvarit olleet tapauksen todistajina. Ei anna Martinpoika nyt perään, kun on kerran herr' Vuolevin käsiinsä saanut. Kauan se olikin vihaa pitänyt pappia kohtaan. Sehän tiedettiin myös. Jopa vainenkin! Ansaan joutuisi nyt herr' Vuolevi, vaikka olikin taitava sanoistaan. — Pois hälveni epäilys surisevasta joukosta. Vahingonilo loisti taas silmistä. Iloista supatusta ja naurua kuului joka taholta. Kaikkialla oli herr' Vuolevi puheen aiheena. Yksi ja toinen utelias peskiniekka liittyi joukkoon, kulkien miesryhmästä toiseen sen mukaan, missä kulloinkin oli hauskinta ja vereksintä kuultavaa.
Eniten oli väkeä keräytynyt Kopara-Niilan ympärille, joka kestitsi kuulijakuntaansa mehevimmillä paloilla papista. Tuontuostakin kajahti raikuva nauru. Hetkinen oltiin aivan hiljaa, jolloin kuului vain Niilan kitisevä ääni ja sitten yht'äkkiä uusi, voimakas naurunpurkaus.
— Mitenkäs selvisit silloin siitä yöluetuksesta, Niila? Muistelehan, että kuulevat muutkin, kehoitti joku joukosta.
Niila siristi tihruisia silmiään ja veitikka leikki suupielessä, kun hän kertoi:
— Niin, olihan se soma tapaus sekin… Nukun rauhassa kodassani tässä toissa talvena. Hiiloskin on sammunut ja kaikki on pimeää ja hiljaista. Taisi olla jo keskiyön aika… Yht'äkkiä karkaavat koirat ulos vimmatusti haukkuen… "Kukahan siellä on liikkeellä?" tuumin ja nousen kurkistamaan oviaukosta, kun kuulen tutun äänen, joka vihaisena manaa koiria… "Bärgalak, bärgalak!" kaikuu pimeässä ja niin täydestä sydämestä! "Na, eikö olekin itse herr' Vuolevi!" ajattelen. "Varmaankin Rounalaan matkalla." Samassa työntyy pappi sisään ja komentaa tekemään tulta. "Pidetäänpäs kerran sinunkin kodassasi luetus?" toimeaa pappi. Minä tulta tekemään ja vastustelemaan: "Mutta nythän on yö, herr' Vuolevi". "Yö! Mitä sillä väliä? Oletkin aina kirkkoa kiertänyt, vanha noita!" Heräävät siitä muutkin ja saavat selville asian. Hieroskelevat silmiään ja töllistelevät pappia, joka kaivaa laukustaan virsikirjaa… Akkaväki tavailee, hieroo silmiään, tavailee ja tankuttaa… Jopa joutuu kirja minunkin käteeni… Otan sen, siristelen silmiäni, koettelen sormenpäillä lehteä, katsahdan savureikään ja virkan niin rauhallisesti kuin saatan: "Tuntuu kuin olisi koo".
Väkijoukko helähti iloiseen nauruun.
— No, mitenkäs kävi? huudettiin.
— Arvannette tuon… Ei minua lempinimillä puhuteltu. Pappi sieppasi kirjan kädestäni ja paukautti lyödä minua sillä päähän. "Vai kujeilemaan alat, vanha varas! Kyllä minä sinut opetan vielä! Jalkapuuhun pääset koreasti istumaan!" Minä pitelen päätäni ja puolustelen: "Mitenkäs sitä pimeässä, herr' Vuolevi? Eihän sitä muuten kuin koettelemalla…"
Uusi naurunpurkaus kajahti kuulijoiden joukosta.
— Esivalta tulee! huudettiin samassa.