— naa-naa, voiaa-naa…
Sormus oli sillä välin tehnyt muutamia pikku kiertoja myötäpäivään, mutta nyt se hyppi jälleen apostolin rinnalla, siirtymättä sivulle.
Kukaan ei välittänyt mitään siitä, että koirat yht'äkkiä syöksähtivät ulos ja rupesivat vimmatusti haukkumaan.
Salaperäinen toimitus oli kahlehtinut jokaisen paikoilleen eikä kellään ollut rohkeutta lähteä katsomaan, mitä koirain vihainen luskutus merkitsi. Tiesi vaikka olisi Manalan väki kerääntynyt kodan ympärille rummun äänen houkuttelemana. Inkakin oli kyyristynyt oviloukkoon ja peittänyt käsillään silmänsä. Jounikin vavahti ja keskeytti hetkiseksi lyöntinsä, mutta alkoi jälleen entistä kiivaammin. Ei saanut keskeyttää arpomista, niin oli Staalo-Oula neuvonut. Muuten ei arpa seuraavalla kerralla ruvennut puhumaan oikein. Siksi tärisytti hän vasaraa yhä tulisemmin. Sormus hyppi kiihkeässä tahdissa, nyt apostolin pään kohdalla.
— Pappi, pappi! huudahti Jouni kumealla äänellä tuijottaen sormukseen.
— Kirottu paholaisen sikiö! kuului samassa raivoisa karjahdus ovelta.
— Herra Jeesus! Pappi… pappi! parahti Pirita ja kaatui rentonaan taaksepäin.
Sirma oli hypännyt Jounin luo ja temmannut hänen kädestään rummun. Yhdellä lyönnillä hän iski sen murskaksi arinakiveen. Huulet vapisten ja silmät salamoiden hän kääntyi Jounia vastaan ja tyrkkäsi tätä rintaan niin, että mies tuupertui kodan nurkkaan.
— Kirous ja kuolema päällesi, saastainen, musta velho! ärjyi hän. —
Vasta pääsit esivallan käsistä ja nyt olet uudelleen perkeleellistä
ammattiasi harjoittamassa! Sitokaa hänet kiinni, miehet! Etkö kuule,
Pierra, sido kiinni tuo viheliäinen noita!
Kaikki olivat kuin ukkosen lyömiä. Vanha muori siunaili, ja Niila-renki jupisi jotakin itsekseen. Inka oli kirkaisten rientänyt ulos. Pierra selvisi ensimmäisenä hämmästyksestään.