— Nyt syödään vieraan kunniaksi rasvassa käristettyä lihaa, sanoi Sigga-muori silmäten syrjästä Jouniin, joka tulta vasten tarkasteli puukkonsa terää.
— Eilen illalla jäinkin ateriatta Päiviön kodalla, murahti Jouni.
— Kumma, että pappi pääsi niin salaa kimppuusi, yhtyi puheeseen
Niila. — Taisit katsoa väärin kannusta?
— Väärin? Jouni keskeytti hiomisensa ja silmäsi äkäisesti Niilaa. —
Mitenkä väärin?
— Jospa sormuksen kierto merkitsikin papin tuloa kodalle, etkä siis arvannut pitää varaasi…
— Älä houraa! Ei merkinnyt! Arvalta kysyttiin syytä Piritan tautiin ja arpa osoitti syyksi papin. — Arpa vastaa aina kysymykseen… jos ollenkaan vastaa.
— Niin taitaa olla… itsepähän tiedät.
— Katsopa! huudahti Jouni, sujauttaen puukon tuppeen ja vetäen kodan nurkasta Niilan rummun. — Minä näytän sinulle, vastaako arpa kysymykseen, jonka nyt teen. Minä haluan tietää, kulkeeko pappi paluumatkallaan Roston yli. Ojennapa tänne vasara.
Niila antoi vasaran, ja Jouni ryhtyi arpomaan. Sormus hyppeli ensin sinne tänne ilman päämäärää, mutta pysähtyi sitten rummun laitaan kutun tunturin juurelle, kimmahtaen vähän väliä rummun puista reunusta vasten ja poukahtaen taas takaisin samaan paikkaan, johon oli pysähtynyt.
— Sivu ajaa… jokea ajaa, lausui Niila seuraten tarkkaan sormuksen liikkeitä.