— Sanotteko te minua sinuksi? Margareeta-neiti loi Helgeen murhaavan katseen. — Tietysti! Mammahan tässä juuri esitti lähempää tuttavuutta.
— "Mamma"? Mitä minä kuulen? Sanotteko te, herra Hollander, minun äitiäni mammaksi?
— Tietysti, koska papalla ei ole mitään sitä vastaan.
Syntyi yleinen nauru. Sen kestäessä löysi Helge-parkakin armon. Neiti Margareetakin salli hänen sinutella itseään.
Sitten tuli poikien vuoro. Hekin sai van kunnian kutsua ylioppilaita ristimänimiltä. Pikku Runar vain sai tyytyä 'setiin'.
— Eikö mitä… sano sinä Janneksi vain.
— No se on liikaa, vastusti Margareeta.
— Eikö mitä… sanohan pois vain.
Pöydässä vallitsi mitä iloisin mieliala. Juho Kostia oli tyytyväinen. Tällaista hänen kömpelö olemuksensa tarvitsikin.
Hän oli loistavalla päällä. Heprea sujui kuin leikki. Vähää ennen kahtatoista hänellä oli kertauspaikka selvänä. Hän lähti yliopistolle.