Rovastiakin näyttivät Pietin valmistelut huvittavan. Hän ei ollut ennen saanut käsiinsä tätä omituista lappalaista, josta oli kuullut, ettei hän osaisi lukea. Nyt piti koettaa, oliko siinä perää.
Pieti sai kirjan ja kuljettaen sitä edestakaisin kasvojensa tasalla koetti silmiään siristellen näyttää, ettei häneltä tahtoa puuttunut. Tuo musta ripotus se nyt oli sitä lukua. Niin oli paikoitellen kuin kärpäsen jäljeltä. Otapas siitä sitten selvä…
Yht'äkkiä iski Pietin päähän pelastava ajatus. Tietysti tässä puhuttiin
Vapahtajasta. Saattoi siis aloittaa sillä.
— Iesus… sanoi Pieti, katsoen kysyvästi rovastiin.
— Aivan niin.
— Ristus, innostui Pieti.
— Aivan niin.
— Jumalan Poika, maailman Vapahtaja, jatkoi Pieti yhä enemmän innostuen.
— No, katsohan nyt tarkemmin, huomautti rovasti.
Sai sitä katsoa… kun yhtenä vilinänä pani, mihin hyvänsä silmät loi. Tuossa oli muuan koukero ihan samanlainen kuin Koutokeinon lukkarin poronmerkki, mutta siitä ei nyt ollut apua.