Samassa tuli rovasti kamarista. Hän oli hyvällä tuulella. Asettuen paikalleen pöydän taakse hän kysyi opettajalta:
— No, mitenkä se menee tällä vanhalla Pieti-äijällä?
Katekeetta riemuitsi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Pietin kunnia ja hänen vanha ajokkaansa. Molemmat olivat nyt turvassa.
Hän vastasi tyytyväisin mielin:
— Kyllä se menee… koko hyvin meneekin. Katekismus olletikin…
Katekeetta on totinen kuin seinä. Hän ei vilkaisekaan Pietiin. Katsoo vain rovastia silmää räpäyttämättä.
— No, sehän on hyvä. Tuota… turhaanhan ne sitten hokevat, ettei Pieti lukea osaa.
— Huihai! Niinkuin ei maailmassa löytyisi ilkeitä ihmisiä… lausuu
Pieti kuin anteeksiantaen ja tallustelee tyytyväisenä paikalleen.
* * * * *
Kun katekeetta parin viikon perästä palaili koulumatkoiltaan, oli hänellä valjaissa vanha ajokkaansa ja käsissä komeat koivikaskintaat.