Vanha-Pieti oli ollut ruhtinaallisella päällä. Hän oli antanut kintaatkin. Sillä olihan hän nyt lukumiesten kirjoissa eikä se ollut vähäinen asia.
Kosinta
Kaikki, jotka tunsivat Sakrin, sanoivat, ettei hän ikinä saisi vaimoa. Mistä se johtui, sitä oli vaikea arvata, mutta kun nimismiehen piikakin sen oli sanonut, oli se täytynyt uskoa. Sitäkin suuremmalla syyllä, kun samaiselle piialle oli kerran sattunut vahinko.
Sakrilla ei siihen ollut vähintäkään syytä. Ei, eikä piika Sannu sitä väittänytkään. Mutta kun jo hänkin niin sanoi, täytyi asiaan suhtautua vakavasti.
Ja kuitenkin oli Sakri virkamies, poliisi, jolla oli kirkkaat virkanapit takissa ja lakissa.
Mikä hänessä sitten oli vikana?
Sitä ei tiennyt kukaan, — ei edes hänen esimiehensäkään. Ja hän sentään tiesi yhtä ja toista.
Jotkut arvelivat, ettei Sakri osannut yrittää oikealta suunnalta.
Pakkausi syrjäkyliin, missä virkanapit eivät lainkaan tehonneet.
Leijonan kuva muistutti sikäläisten mielestä liiaksi kaivosta nostettua
koiraa.
Jos Sakri vain olisi pysynyt maantien varressa, olisivat asiat luultavasti luonnistuneet toisin. Sen puolen tytöt tulivat ihan nostoksiin nähdessään virkatakin jossakin vilahtavan.
Joku taas arveli syyksi sen, että Sakri oli isoksi pojaksi saakka puhunut lapsen kielellä.