Isäntä oli lopettanut syöntinsä ja sanonut taaskin: »Jaa… vai niin…» Mutta nyt ei ollut puhe siihen katkennut. Oli tullut muutakin.
— Jos meidän talosta tyttö kerran lähtee, ei se ilman lähde.
»Älähän huoli», oli Sakri ajatellut ja odotellut jatkoa.
— Ja jos se kerran lähtee, niin rahoja se mukanansa vie.
»Hyvä toki», oli Sakri ajatellut, mutta ei ollut sanonut mitään.
— Mutta sillä ehdolla minä tytön annan, että rahat maahan pannaan.
Silloin oli Sakri avannut suunsa:
— Minä olen tullut vain vaimoa hakemaan. En ole muuta ajatellut.
Viisaasti oli Sakri vastannut, perin viisaasti. Emäntä, Karuliinan äiti, oli hyngähtänyt ja pyyhkäissyt silmänurkkaansa. Niin oli Sakrin sana liikuttanut häntä.
— Mutta, Karuliina, mitä itse sanot? Nyt pitää puhua eikä tuijottaa.