— Ketäpä siellä olisi…
Kirkkoväärti heilauttaa kehtoa ja jatkaa:
— Loppui tupakkakin maailmasta…
— Niinpä loppui.
— Taitaa tulla loppu kaikesta…?
— Niinpä taitaa.
Leena-täti lähtee iltalypsylle. Miniä on mennyt naapurikylään vanhempiansa tervehtimään. Kirkkoväärti katselee auringonlaskua, pyöritellen tyhjää piippua kourassaan. Nyt oli siis Marianpäivä ja ennen tähän aikaan oli Tenomuotkan kirkolla liikettä ja elämää. Oli lappalaisia jos lantalaisiakin, oli Ruotsin ja Norjan puolen kansaa. Marianpäivä oli suurin juhlapyhä tunturissa. Mutta nyt ei ollut naapuriseurakunnan pappi joutanut tulemaan ja siksi oli kirkonkylä niin hiljainen.
Aurinko painuu alemmas. Se on punainen kuin veri. Kummakos se, kun suuri sota riehui maailmassa ja ihmiset särmäsivät toisiaan kuin metsänpedot…
— Oli se ennen toista, kun oli pappi ja rauha… ajattelee vanha kirkkoväärti ja huokaa syvään.
Kirkkoväärti istuu seinää vasten nojaten. Hänen päänsä on pamahtanut rinnalle. Laskeva aurinko luo viimeiset punaiset säteensä pirttiin. Se valaisee kirkkoväärtin käden, joka veltosti pitelee tyhjää, suurikoppaista piippua, ja luo rusottavan hohteen kehdon yli.