ja painelee peukalollaan leivän syrjälle olevaa isoa voikimpaletta:
— Mikä?
— Tuolla tavallako sinä voita otat? Häpeä vähäsen!
Ja kiivastunut muonitusmestari harppaa keittiöön.
— Missä voinjakajat ovat? Hei! Te mokomat ette pidä silmällä, vaikka miehet kantavat nyrkinkokoisin voikimpaleita! Tällainen voinmeno vie Suomen valtion rahavarat aivan hiiteen! Minä en vastaa teidän leväperäisyydestänne. Saatte vastata itse, juupelit! — Ja sinä siellä! Lempo soi! Aiotko mahasi maidolla halkaista. Tuoppi mieheen vain! Sehän on määrä. Missä maidonjakajat ovat? — Herra Jumala! Te teette minut aivan hulluksi?
Ja ylen kiukustunut muonitusmestari haukkuu taas oikein sydämen kyllyydestä.
Sellaisia tomppeleita! Eivät ymmärrä mitään laeista eivätkä asetuksista. Päämajasta on tullut tarkat määräykset, kuinka suuria annosten tulee olla. Mutta täällä syödään kuin ei ruuan puutetta olisi lainkaan.
Pojat luikkivat kyyryssä korvin ruokahuoneeseen annoksineen. Vihastuneen muonitusmestarin kiukku ei heihin koske. Hyvällä ruokahalulla he pistelevät poskeensa velliä, jota kylän neitoset tarjoilevat suuresta huoneen perällä olevasta saavista.
Päivällisen jälkeen lähtee osa joukkoja harjoituksiin. Toiset jäävät leiriin puhdistamaan kivääreitään ja mikä mitäkin puuhaamaan.
Esikunnan herrat majailevat maantien toisella puolen. He ovat talon ruuissa ja vain silloin tällöin kiidättää keittoaliupseeri heille yli maantien jotakin soppalajia, joka hänen mielestään on erikoisen hyvää. Muuten syövät miehistö ja päällystö samaa ruokaa. Varakkaimmat talot pyytävät kyllä poikia toisinaan päivälliselle, mutta yleensä syödään omasta kenttäkeittiöstä.