"Pikku-Jussi", jalkaväen päällikkö, istuu esikuntahuoneen sohvalla, yläruumis ihkasen paljaana, ja pitää "täiapellia". Hänen edessään pöydällä on iso paperiarkki, jossa näkyy siellä täällä merkkejä täytäntöön pannuista "kuolemantuomioista".
Häntä vastapäätä, pöydän toisella puolen, istuu alati hymyilevä kuormastopäällikkö, jolla on terveenpunaiset kasvot ja valkoiset silmäripset. Hän seuraa jännityksellä "toimituksen" kulkua kuin virallisena todistajana, että kaikki käy lain ja asetusten jälkeen.
— Kuule, sinun pitää ruveta käyttämään samaa keinoa kuin minäkin. Osta spriitä ja voitele sillä selkäsi saunassa käydessäsi. Takaan, etteivät liikehdi eivätkä muodostele ketjuja.
— Taitaa olla hyvä keino?
— Häh?
Kuormastopäällikkö on hiukan vähäkuuloinen.
— Sanon, että taitaa olla hyvä keino.
—- Joo, varmasti. Niin minä teen ja apu on ollut.
Keinutuolissa keskellä lattiaa soutelee komennuskunnan päällikkö E. ja juttelee hiihtokomppanian komentajan kanssa. He ovat äsken valmistaneet sotasuunnitelman, josta vielä yleispiirtein keskustelevat. Hiihtokomppanian päällikkö on ollut miehineen partioretkellä viime yönä ja tuonut tärkeitä tietoja.
— On vain pidettävä tarkka huoli, etteivät miehet joutavia ammuskele, lausuu E.