"Sen tarkoituksena on herättää meidät huolehtimaan, ettei Vapahtajan usko meihin osoittautuisi vääräksi.
"Olen varma siitä, että ymmärrätte minut ja seisotte vakavina tuon kukkulan ympärillä, jolla maailman valtavin taistelu taisteltiin. Tehän tiedätte jo vähän, mitä taistelu on. Sehän ei ole leikkiä.
"Siellä rintamalla muistuu teille usein iltahetkinä mieleen joku rakkaaksi käynyt paikka entisiltä ajoilta. Näette hengessänne mäkiahteen, josta laskitte suksilla alas. Muistatte uimarannan pajupensaineen ja vihantoine nurmineen: näette vedenkalvon väreilevän auringon paisteessa. Muistatte kotoisen nurkkauksen lukukammiossanne. Näette hengessänne niin elävästi vanhan kirjahyllyn, nuoraan pistetyistä lankarullista tehtyine välipuitteineen. Nuo kuvat seuraavat teitä taistelun tuoksinaan. Ne väräjöivät mielessä lepohetkinä ja illalla ennen unen tuloa ne suloisen tuttavallisina leijailevat vuoteenne ympärillä, tehden oudon pirtinlattian kodinomaiseksi.
"Jospa tuon pyhän vuoren kuva, jolla pitkänperjantain sankari kärsii, seuraisi teitä yhtä uskollisesti.
"Silloin ette koskaan tulisi levottomiksi kuolemaa ajatellessanne. Ajatusta opastaisi lapsenusko pyhän vuoren rinteitä ylös. Ja kuoleman hetkelläkin se kulkisi tuttua polkua sinne, missä seisoo risti."
Pastori laski paperiarkin syrjään. Siinä oli nyt saarna. Hän kirjoitti loppuun kehoituksen, että pojat antaisivat sen kulkea miehestä mieheen taikka kerääntyisivät yhteen sitä lukemaan. Voisihan esimerkiksi vääpeli lukea sen kaikkien puolesta. Sen jälkeen voisivat he veisata virrenvärssyn tahi pari ja lukea lyhyen rukouksen. Hän uskoi, että pojat täyttäisivät hänen pyyntönsä.
Hän tarkasteli vielä hetkisen kirjoitusta ja sulki sen kuoreen. Tuntui kuin olisi velvollisuus tullut täytetyksi. Saivathan pojat nyt edes kirjeessä saarnan, vaikka myöhästyneenäkin.
Hän nousi ylös ja silmäsi kadulle. Siellä aaltoili ihmisiä, aivan mustanaan.
Hetken kuluttua kulki ikkunan ohi joukko kaupungin suojeluskuntalaisia kantaen valkoista arkkua. Siinä saapui kotikaupunkiinsa kaatunut sankari.
Pastori Koski sieppasi hattunsa ja riensi portille. Valkoinen arkku kääntyi juuri nurkassa ja poikkesi ensimäiselle poikkikadulle. Väkijoukko seurasi sitä sekavina, hajanaisina ryhminä.