ELLI. Saattaa se pappikin leikillään sanoa mitä sattuu.
KALLA (hypähtää sängystä ja kävelee edestakaisin). Sinulla on suuri epäusko, Elli. Sinä et usko, että keisari antaa. Mutta saat nähdä, että se antaa. Ihan vissiin! Minulleko ei antaisi? (Pysähtyy keskelle lattiaa ja levittelee käsiään.) Minä olen puoliväliin viidettäkymmentä vuotta asunut tunturissa ja tehnyt työtä kuin karhu. Kiveliöstä raivannut pellot ja niityt — viiden lehmän heinän — rakentanut talon tyhjin käsin. (Menee Ellin luo.) Muistatko, siinä oli työtä kun porolla vedätimme rakennuspuita Kaikuvaaran alta? (Kävelee edestakaisin kädet selän takana.) Tässä ovat käyneet kruununherrat joka vuosi, lensmannit, papit ja polesat. On käynyt oman maan herroja ja ulkoriikin miehiä. Ja katto on ollut pään päällä heillä. (Pysähtyy keskelle lattiaa.) Mitä olisivat tehneet, jos ei täällä olisi taloa ollut? Kinoksessa olisivat saaneet nukkua… kruununherrat. Nyt saavat pirtissä pötköttää lämpimässä… heinävuoteilla. Kyllä esivalta tietää, että talo on ollut tarpeellinen täällä… tunturissa… pakkasen kynsissä. Kyllä on lensmanni puhunut maaherralle, että hyvä täällä on olla… Tarvantovuomassa. (Menee istumaan jälleen sängyn laidalle.) Kyllä ne kirjoittavat esivallalle, että antavat eläkkeen minulle, joka olen nuoruuteni voimat kiveliöön haaskannut. (Sytyttää piipun, joka on sillä välin sammunut.) Millä me elämme, jos ei esivalta astu apuun, nyt kun vanhuus on tullut? En jaksa enää paljon työtä tehdä. Ei ole minusta Ruijan rantaan raitojen kanssa. Eikä ole poikaakaan, joka lähtisi. (Huoaten.) Oli poika, mutta Herra korjasi pois… pahasta maailmasta.
ELLI. Niin, niin, millä eletään. Se on selvä, että nälkäkuolema tässä tulee, nyt kun me olemme vanhat. Mutta en minä usko siihen sinun eläkkeeseesikään. Narrinaan pitävät sinua… maailman herrat.
KALLA. Älä puhu… pappi on totinen mies.
ELLI. Tiesi hänestä. Suruttomalta minusta tuntui.
KALLA. Sinä olet aina itsepäinen. Vai suruton! Kyllä se raamatut osaa.
Kuultiinhan se.
ELLI. Osaa mitä osaa. (Pyhkii kämmeniään takkinsa helmaan.) Ei kuulu Kaarinaakaan riekoista. (Menee ikkunan ääreen.) Sinne jäi saura [heinäpieles] vielä vainiolle. Et saanut sitä navettalatoon.
KALLA. En minä jaksanut. Pannaan huomenna. Kun eläkerahat tulevat, otetaan renki ja ostetaan hevonen. (Nousee istumaan sängyn laidalle.) Sitten rakennetaan uusi pirtti ja eletään niinkuin herrat! (Nousee kävelemään.) Kolme hirsikertaa korkeampi, kuule, Elli, kolme hirsikertaa… Pirtti kuin pappila! Oi, voi!
ELLI. Sinä olet tullut lapseksi uudelleen, äijä-riepu.
KALLA. Pirtti kuin pappila, oi, voi!