KALLA. Ajattelin, että jos ei eläkeraha tulisikaan.
KAARINA (keskeyttää työnsä ja katsoo isäänsä surullisena). Sitä olen minäkin toisinaan ajatellut.
KALLA (kuin heräten). Oletko sinäkin niin ajatellut, Kaarina?
KAARINA (hiljaa). Olen.
KALLA (ääni väristen). Etkö sinäkään usko sitä, Kaarina? (Katselee
Kaarinaa kasvoillaan tuska ja epätoivo.)
KAARINA (astuu isänsä luo ja tarttuu hänen käteensä). Voi, isä, uskon minä sentään.
KALLA (liikutuksen vallassa; hellästi). Uskotko sinä, lapsi. (Taputtaa
Kaarinaa hiljaa olalle.) Sinä uskot, Kaarina. Minä uskon myös.
(Kaarina kietoo kätensä isänsä kaulaan ja purskahtaa itkuun).
KALLA (kasvoilla kirkastuksen hohde; sivelee Kaarinan päätä). Älä itke,
Kaarina. Köyhyys loppuu ja uusi pirtti ottaa meidät avosylin vastaan.
Kolmas näytös.