POLIISI. Joo. Keisarin eläkettä.
KALLA (opettajan puoleen kääntyneenä). Joo. Ajattele, opettaja rakas, millä minä elän nyt, kun olen vanhaksi tullut. Akka on kivulias… pitää olla metesiinit juuri alvaria. Ja ne maksavat. Sitten minä äijä-riepu. — En minä paljoakaan enää jaksa. Eikä ole minulla poikaakaan, kun Jumala korjasi sen piennä pois… pahasta maailmasta. Kaarina se auttaa kyllä, mutta Kaarinakin voi mennä naimisiin… kaunis päivä. Talo kaatuu päälle; kyllä lensmanni sen tietää. Hengenvaara siinä on. Ei ole varaa laittaa, ei ole kykyä. Suurella vaivalla vedätin Morttasen Pieran kanssa hirsiä ja latopuita toissa talvena. Ja arvaat sinä, että velkaa minulle tuli… seitsemänkymmentä kruunua. Millä minä ne maksan? Ei, Kuolema tulee meille äidin kanssa, jollei armollinen esivalta astu väliin. — Mutta nyt on pappi kirjoittanut keisarille ja pyytänyt minulle eläkettä vanhuuden päiviksi, minulle, joka olen koko ikäni tunturissa asunut ja majaa pitänyt… kulkijoille. Kievari minä olen ollut, vaikka en olekaan nimismiehen kirjoissa, mutta kievari sittenkin. (Pysähtyy hetkeksi). Missä olisivat kruununherrat olleet yötä ilman minun taloani? Sanopas, poliisi, missä olisit ollut?
POLIISI. Kinoksessa olisi täytynyt nukkua.
PASTORI (keskeyttää kirjoituksensa; syrjään). Voi hyvänen! Sille pitäisi sanoa totuus.
KALLA. Kas niin, kinoksessa. Mutta olet pötköttänyt Tarvannon pirtissä… heinävuoteella. Kas niin. (Pastorin puoleen.) Onko pappi tästä kirjoittanut, että minä olen aina antanut kruununherroille yösijan ja suojan?
PASTORI (epätoivoisena). Voi hyvänen aika, Kalla, kuulehan nyt kun…
PASTORIN ROUVA (huutaa hätääntyneenä viereisestä huoneesta). Voi,
Alfred, Alfred! Tule, tule!
PASTORI (rientää viereiseen huoneeseen). Sanokaa Kallalle totuus!
POLIISI. Kyllä ne on kalkki kirjoitettu.
OPETTAJA (nimismiehelle). Jokohan siellä on huonosti asiat? (Yrittää viereiseen huoneeseen päin, mutta palaa takaisin.)