PASTORI (hyvästelee Kaarinaa, joka ujosti niiaa; astuu sitten Kallan luo, joka kasvot kirkastuksen hohteessa katselee häntä autuas hymy huulilla; pysähtyy ja jää tuokioksi kummastuneena tuijottamaan Kallaa; menee sitten hänen luokseen ja hyvästelee). Hyvästi nyt, Kalla! Jumalan haltuun! (Laskee oikean kätensä Kallan harteille.)
KALLA (jonka kasvoja kirkastaa autuas hymy; riemullisena). Jumalan haltuun, veljeni, ja kaikki synnit anteeksi. Saarnaa sinä, veljeni, evankeliumia, niin että tunturit vapisevat!
(Pastori laskee kätensä ja menee ovea kohti.)
KALLA (ilon ja epäilyksen vaiheella; hiljaa). Pappi, pappi…
PASTORI (pysähtyy ja kääntyy Kallan puoleen). Oliko Kallalla vielä jotakin sanomista?
(Ulkoa kuuluu nimismiehen huuto: Pappi, joudu!)
KALLA (ääni väristen sisäisestä liikutuksesta). Veljeni, veljeni…
PASTORI (kiusaantuneen ja epätietoisen näköisenä). Niin, mitä Kailalla oli…?
KALLA (lämpimästi, sydämellisesti, kyyneleet silmissä). Pappi, veljeni rakas… eläkeraha. Sinullahan on se nyt… mukanasi…
PASTORI (on käynyt aivan hämilleen; selvittää kurkkuaan eikä voi pitkään aikaan puhua mitään; sitten käheästi). Voi, Kalla rakas… (Ulkoa kuuluu myrskyn tohinan keskeltä nimismiehen huuto: Pappi, joudu jo!…) Kalla rakas… se on ollut leikkiä meillä…