(Kalla seisoo kalpeana eikä näytä tajuavan papin sanoja.
Hänen huulensa liikkuvat hiljaa.)
PASTORI (astuen lähemmäs Kallaa). Voi, veljeni rakas… anna anteeksi minulle! Se on ollut leikkiä alusta loppuun. Ei sellaisia eläkerahoja keisari anna… eikä niitä ole haettukaan… Se oli leikkiä meillä… anna anteeksi… Hyvästi nyt vaan! Jumalan haltuun jääkää! (Menee kiireesti.)
KALLA (seisoo liikkumattomana, kuin jähmettyneenä, kasvoillaan kuoleman kalpeus ja katselee ovea pitkän aikaa; astuu sitten askeleen taaksepäin ja nostaa kätensä hitaasti ylös ja tarttuu tukkaansa; äärimäisen epätoivoisena). Herra Jumala!… Leikkiä… alusta lappuun… Pappi on valehdellut, ei ole kirjoittanutkaan… keisarille… (Ulkoa kuuluu rajamiesten huutoa ja Tievan Topin joikkausta, joka vähitellen häipyy myrskyn tohinaan. Kalla kääntyen Ellin puoleen, joka lautanen kädessä seisoo hämmennyksissään.) Voi, äiti! Kuolema tulee meille! (Katselee seiniä.) Tänne jäämme kuolemaan nälkään… ja viluun… Ei astu esivalta väliin… (Kääntyy horjuen Kaarinan puoleen, joka on kyykähtänyt lattialle nimismiehen vuodeheinille ja peittänyt kasvonsa käsillään.) Voi, Kaarina, sinä minun oikea käteni!… Kuolema tulee meille… Tähän pirttiin jäämme… ja täältä löytävät kiveliön kulkijat… meidän ruumiimme. (Kouristaa kädellään rintaansa ja katsellen äärimäisen tuskan vallassa lahoneita seiniä parkaisee vihlovan epätoivoisesti.) Uusi pirtti!… Uusi pirtti…!
(Pää retkahtaa velttona taaksepäin ja korahtaen kaatuu hän lattialle.)
KAARINA (on hypähtänyt ylös ja juossut isänsä luo; tarttuu hänen käteensä ja vaikeroi). Isä, isä! (Peittää käsillä silmänsä ja jää rajusti nyyhkyttäen kyyhöttämään polvilleen isänsä viereen.)
ELLI (laskee nopeasti lautasen kädestään kamiinan nurkalle ja menee Kallan luo; kumartuen hänen puoleensa). Kalla! (Nousee äkkiä ja palaa kauhu kasvoillaan entiselle paikalleen. Murtuneella, kyynelten tummentamalla äänellä.) Isä on kuollut! (Kasvot saavat takaisin entistä ankaruutta, vaikka niillä nyt risteileekin liikutuksen väre.) Ei muista Muotkan pappikaan, että jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset puhuvat, pitää heidän luku tekemän tuomiopäivänä. (Purskahtaa itkuun.)
(Myrsky on temmannut oven auki ja syytää lunta sisään raivokkaina ryöppyinä. Myrskyn seasta kuuluu hukan valittava huuto: Vuooaa!)