Kestit vaivasi niinkuin mies;
Viimein valkeni Sunkin ties,
Kohta jo Sull' oma leimuu lies,
Laulusi viet lavealle.
Kauvas soipi jo äänes Sun,
Yhtyy kansa jo lauluhun,
«Herää, Suomi»-kin Sun ja mun
Kaikuva on yli Suomen.
Sorja soittaja-veikkosen',
Laulinkumppani kultainen,
Parhain ystävä miehuuten',
Kiitos veljeydestäs!
1889.
Lauri Árpád.
Niinkuin Balaton'in pinta
Esikkon' ol' kaunoinen;
Niinkuin Tihany-vuoren rinta
Toivon' nousi korkeellen;
Täys' ol' perheonneni,
Kuin Füred'in rypäleet —
Mutta Tuoni katkasi
Maiset riemut, toivehet:
Tauti julma taloon hiipi,
Kallistihe kätkyehen,
Poskusilta ruusut riipi,
Kohta kasvoi enkel'-siipi
Hartiohon pienosehen. —
Maiset toiveet haihtuivat,
Mutta aukes taivahat,
Ja ma syömmin särkyvin
Hautakiveen kirjoitin:
«Maan on laina maan povessa»,
«Taivon lahja taivahassa.»
1879—1889.
Sotalaulu pojilleni.
Ei aasinkyytiin tyytyä
Käy teikäläisten laihin,
Ei istuimiinne hyytyä,
Kiinn' kasvaa leipämaihin:
Te Suomen poijat reippahat,
Te hevosmiesten aaluvat,
Ei veltostella kelpaa!
Viel' leikkijousin urhoat,
«Tutoni», varma piltti,
Ja leikkitorvees toitotat,
Pien' Eljas poika kiltti;
Hyv' on: käsivarsi varmistuu,
Ja silmän tarkkuus tarmistuu,
Ja korva tottuu torveen.