Otavan olkapäitse
Se tähtitarhaan minut vie,
Ja pohjoisnavan jäitse
Vilahtaen sen käypi tie;
Se Hornan huokaajoihin
Yht'äkkiä mun vaivuttaa
Ja Luojan kartanoihin
Se samassa mun nostaltaa;
Se tuokiossa tuopi
Taas aijan ammoin mennehen
Ja vastaisuutta suopi
Ihailla minun silmien'.
Kun nousen sille selkään,
Sen lyytä väliin pelkään,
Mut runoratsuin kuitenkin
On kulku kaikkein hupaisin.
1889.
Veljelleni.
"Minä olen laulaja poika"
"Mull' on laulun-ääni."
Armas ainoa veikkosen',
Kasvinkumppani kultainen,
Parhain ystävä nuoruuten',
Kantama äitini rakkaan!
Varhain voimasi riutuivat,
Päättyi päiväsi riemuisat,
Toivees hautasit armaimmat,
Kärsiä sait ylimäärin.
Mutta Sa voittelit aineen lait:
Laulun lentimet oivat sait,
Niillä Sä tuskihis unheen hait,
Henkesi lens vapahaisna.
Lauluin viehätit armaitan',
Lapseni veit satumaailmaan,
Murheen multakin poistumahan
Soittosi sai useasti.
Kauvan näin elelimme myö.
Mutta jo nyt erohetket lyö,
Toisaall' alkavi Sullen työ:
Jäähyväisiksi mä laulan.