Ja siellä, hänen kodissaan
Kuink' aika lensi sukkelaan,
Kuink' oli hetket herttaisat:
Hän vilpas ompi Suomen vaimo,
Ja Suomen mies on miehens' aimo,
Ja lapset reippahat!
Niin, joka perhe pienonen,
Miss' suusta säätyvaimosen
Soi Suomen kielen kauneus:
On pilke pimeimmässä yössä,
On solki Väinämöisen vyössä,
On Suomen linnoitus.
1889.
V.
YHTÄ TOISTA.
Lapsen rukous.
Gud, som hafver barnen kär.
Pimeässä peljäten
Yksinäni astelen
Metsätieltä eksyneenä,
Lasna kymmenvuotisena.
Tuuli tuima puhaltaa,
Jäiset raidat rasahtaa,
Musta varjo liikkuu tuolla:
Susi ulvoo mäntysuolla.
Yksi pilkkii tähti vain
Haljenteesta hattarain,
Siihen siirtyy katseheni,
Sanat saapuu huulilleni: