«Isä lasten armias,»
«Kaitse mua, pienoistasi»
«Vaikka kunne kulkenenki,»
«Turvanain on Herran henki.»
Tähtitaivas selkesi,
Öiset hirmut hälveni,
Kohta silmiäni kohti
Kodin valkeat jo hohti.
1871.
Uskovainen.
Ulos aattehin uhkein kuljin
Sulolaaksosta lapsuuteni.
Pian rinnast' uskonki suljin,
Emo armas! sun neuvomasi.
Minä järkeni vuorehen luottain
Filosofian lähtehen hain.
Siit', arvelin, mieltäni juottain
Selon maasta ja taivaasta sain.
Mut ei kauvas se kallio kanna,
Jären vuor' sai horjumahan;
Elon vettä ei lähde se anna,
Janon jätti se polttelevan.
Tuli kauhuni mun, kuni miehen,
Pimeässä jok' eksyen käy,
Kun tul' äkkiä jyrkkämä tiehen,
Syvä, synkkä, jon pohja ei näy.
Epätoivo jo valtasi mielen',
Ja se myötähän muutakin toi:
Olin syntien orja, ja kielen'
Katumusta vain huoata voi.
Tulin, kaivaten armoa Herran,
Emon' uskoa muistelemaan:
Tykö Luojani taas tulin kerran
Rukoellen — ja lohtua saan.