Kun hän hiljaa rintahan' astuu,
Sydän riemusta sykkimähän!
Ja mun mieleni kuihtunut kastuu
Läpivirvoten lähteessään.
Elo uus minuss' uhkuta alkaa,
Elo uusi ja toivokin uus,
Eikä kiedo sen siipeä, jalkaa
Side Kalman, ei kuolevaisuus.
Yli yöhisen Tuonelan lentää
Valon valtahan toivoni tuo,
Eikä tyydy se, ennenkuin entää
Iankaikkisen Jesuksen luo.
1870.
Eräälle ystävälle.
Sä vieno Eino veikkonen,
Opetuslapsi Jesuksen,
Sinulla harhatoin on ohja
Ja Sull' on horjumatoin pohja:
Sä olet onnen mies!
Jos kuinkin vaihees muutteleis,
Jos maisen onnes turma veis,
Jos syömmenverta vuotais haavas:
Ijäisen kruunun tiedät saavas,
Sä kuolematoin oot!
Ja onnen tuotit muillekin:
Jaloilleen autoit juomarin
Ja sairaita Sa oppielit
Ja kuolevia lohduttelit
Sanalla Herrasi.
Elämäs, oppis, uskosi
Jumalan luokse johteli
Usean mielen horjuvaisen,
Usean mailman-matkalaisen:
Sä olet suola maan!
1889.