Kauvas kuuluu Kääpän roiske,
Vetten loiske,
Jäiden jyske,
Rantain ryske:
Jää jo lohkee — lohkee lähtien!
Huimast' huudan sille riemuiten:
Riennä, lennä,
Joesta ennä,
Kahle lauhain lainehien,
Kate kaunorantasien!
Pauvanne kun pauhoaa,
Voiman, voiton Kääppä saa.
Niin sun kylmän kahlehista
Kevät päästi kaunoinen;
Läpi surun sulkusista
Jouduit riemujuhlallen.
Nyt sä uhkut uusin toimin,
Nouset vapauden voimin,
Rannan hanget hajoovat,
Vetten vaahtoon vajoovat.
Nouse, mutta muista taas:
Äyrään all' on armas maas!
Äärihinsä astuu hyrsky,
Laine heittää loiskunnan,
Möyryynnästä taukoo myrsky?
Päivyt paistaa rauhaisaan.
Kas, mi tuolla veessä väikkyy
Kaikuvasti kalskaten?
Kalevaisten kalpa läikkyy
Läpi laineen hiljaisen.
Syksyiset mietteet.
(L. Koidula.)
Koivun latvasta jo lankee lehti,
Kylmä tuul' käy yli kesannon, —
Iltakellon viime lyönnit kaikuu,
Vaijenneet jo riemun äänet on.
Armas päivyt, ootko uupununna?
Vaivoin päätäs yllä kantelet;
Surullisna katsot lapsiasi,
Joit' on syksyn myrskyt riistäneet.
Pilvet korkeell' yli merten, maiden
Liitelee kuin pelvon ajamat;
Kurkein huudot kaikuu kaipaellen,
Kotiin päin nuo lentää oikovat.
Kotiin päin! Oi koti — sana armas!
Sydän kärsiös! Jo sinunkin
Läsn' on lähtöaikas, sillä Herra
Viimein kutsuu sunkin kotihin.
Vieraalla maalla.