(J. Arany.)
Niilo Toldista, Unkarin keskiaikaisesta kansansankarista, on Arany, säilyneiden tarujen perusteelle runoillut suuren trilogiian, joka luetaan hänen merkillisimpiin teoksiinsa. — Selitykseksi mainittakoon tässä, että Niilo on myllynkiven kappaleen heittämällä surmannut erään vanhemman veljensä Yrjön juomatovereista ja häijyn Yrjön kostoa peljäten lähtenyt kotoansa pakoretkelle. Tällä matkalla hän viimein joutuu Budaan, voittaa siellä kaksintaistelussa mahdottoman ison ja väkevän Tshekkiläisen, joka kauvan on pilkannut Unkarilaisia, ja saavuttaa siten kuninkaan suosion. — Koittaren III vihosta löytää halullinen lukija muutamia muitakin kääntämiäni runoja Toldista.
Niinkuin hirvi haavoitettu,
Nuolen noutama urakko,
Kiitävi kivun pakosta
Korven synkeän sylihin
Sekä lähtehen lähelle,
Kylmän lainehen kylylle,
Haavallensa haukkimahan
Tuhatlatvan tutkaimia;
Vaanpa sinne saatuansa
Lähe on kaikki kuivillansa,
Eikä hän haavan hauteheksi
Tuhatlatvoja tapoa:
Risutki hänt' on nipinynnä,
Kaikki karsinna karangot,
Jott' on raukka raukeampi
Paljon ennistä pahemmin.
Niinpä Niilokin pakeni,
Hartioilla huoli raskas,
Ku hänen kupehiansa
Kannuksinsa kaivelevi;
Niinkuin hepo hinkalossa,
Jon päällä laki palavi,
Niin hänellä heitteleksen
Syän sykkien povessa.
«Kahilistoa» käveli,
Osasi «Ojantohonki»,
Siin' ei löytänyt sijoa,
Kuhun päätä painaltoa.
Turhin tuotakin tavotti:
Yksin olla, itseksehen,
Ei vaan vammalle syämen
Löyä lääkettä mitänä.
Ja kuin hukka, jonka hääti
Lammaspaimen laumastansa,
Niin hän suurehen solahti
Kuivahan kahilasuohon:
Siinäkin sopottelevi,
Joka kaisla kuiskoavi:
Ei kukana ilman alla
Ole orvompi sinua.
Mätäs päätyi päänsä alle,
Kaislan sänki sängyksensä
Sekä yllensä sininen
Kansi taivahan katoksi,
Kunnes yhtyi yö pimeä,
Otti alle siipiensä,
Pannen mustan palttinansa
Uroholle uutimeksi.
Jopa joutuvi unonen,
Sinne saapuvi simainen
Välkkyvissä vaattehissa,
Perhon lailla liihytellen,
Vaan ei vielä tohtinunna
Uron silmille aleta
Ennen huomenen hämyä,
Aamukoiton alkamista.
Unta sääkset säikytteli,
Kaislat pistävät pelotti,
Enemmin peto pelotti
Kaisloissa kahahteleva;
Uni jo kaukoa kavahti
Vainomiehien melua,
Mutta kaikkia kovemmin
Toldin huolta haikeata.