Ensin oli Jeesus sanonut, että ihmisessä on tuo korkeuden siittämä henki; nyt hän sanoo, ettei tästä korkeudesta, s.o. Jumalasta, kukaan voi antaa tietoja, sillä ei kukaan voi päästä Jumalaan asti; mutta Jumalalta taivaasta on astunut alas eli siinnyt hengen poika, — se sama, joka pysyy aina taivaassa Jumalan kanssa. Ja sentähden ihmisenpoika merkitsee henkeä, hengen poikaa ihmisessä.
Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen korvessa, niin on ihmisenpoikakin ylennettävä.
Täytyy muistaa, mitä tuo kertomus käärmeen ylentämisestä on. Käärmeen kuva nostettiin ihmisten nähtäväksi, jotta nämät olisivat pelastuneet ja jääneet elämään huolimatta pistoksesta. Ylentää ihmispoikaa, niinkuin Mooses ylensi käärmeen, merkitsee siis: käyttää Ihmisenpoikaa samaan tarkoitukseen kuin juutalaiset käyttivät käärmettä korvessa.
— että jokainen; uskoen häneen, ei hukkuisi, vaan saisi ikuisen elämän.
Sillä niin Jumala on rakastanut maailmaa, ja hän on antanut poikansa, semmoisen kuin hän itse, sitävarten, että jokainen, uskoen häneen ei hukkuisi, vaan saisi ikuisen elämän.
Niinkuin Mooses, rakastaen kansaa, teki heille pelastukseksi käärmeen kuvan, niin Jumalakin antoi maailmalle pojan, että ihmiset pelastuisivat.
Eihän Jumala synnyttänyt poikaa maailmaan rangaistaksensa maailmaa, vaan siksi, että maailma eläisi hänen kauttansa. Joka uskoo poikaan, hän ei ole rangaistuksen alainen, mutta joka ei usko, hän on jo rangaistu sillä, ettei uskonut siihen, mitä on poika, samallainen kuin Jumala. Rangaistus juuri siinä onkin, että valkeus tuli maailmaan, mutta ihmiset rakastivat enemmän pimeyttä kuin valkeutta, sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä joka pahoin menettelee, hän hylkää valkeuden, eikä tule valkeuteen, niin etteivät hänen työnsä tulekaan näkyviin. Mutia joka totuudessa elää, se tulee valkeuteen, niin että hänen työnsä näkyvät.
Nämät ajatukset ilmaisevat, mitä Jeesus tarkoittaa Jumalan valtakunnalla, jota jo Johannes saarnasi. Ylentää Jumalan poikaa ihmisessä, uskoa häneen, se merkitsee: olla Jumalan valtakunnassa. Jumalan tarkoitus ei ole ihmisten kuolema, vaan elämä. Se ihminen, joka uskoo pojan henkeen, se elää valkeudessa, se ei kuole ja jääpi Jumalan valtakuntaan: mutta se, joka ei usko hengen valoon, poikaan, hän ei elä, vaan on kuollut. Siinä juuri onkin kuolema, että ihmisille on annettu elämän valkeus, vaan he tekevät pahaa ja siten itse hylkäävät elämän.
Se on siis kokonaan toinen Jumala, kuin se heprealaisten Jumala — luoja, tuomari ja rankaisija, joka oli tunnettu Nikodeemukselle.
Mutta erehtynenkö siis, jos sanon, että sama harhakäsitys Jumalasta ja hänen valtakunnastaan on myöskin meillä, jotka uskomme, että semmoinen ulkonainen temppu, kuin lapsen kaste, voi jotain vaikuttaa tuon lapsen sydämmessä! Jos me taas sanomme, ettei ole kysymyskään siitä, mitä kaste lapsen sydämmeen vaikuttaa, kunhan lapsi vaan tulee senkautta Jumalan yhteyteen ja hänen valtakuntaansa, niin emmekö me juuri silloin kuvaile mielessämme jotakin ulkonaista Jumalaa, joka vaatii kastetta "laintyönä"? Emmeköhän ymmärrä taivaanvaltakunnalla silloin vaan jotakin tulevaa haudantakoista autuudentilaa, emmekä sitä nykyisyyden elämää meidän sydämmissämme, joksi Jeesus sitä sanoi ja joka on ikuinen vaan siksi, että nykyisyys on ikuinen ja joka ei voi kuolemalla katketa vaan siksi, että se on elämä kuolemattomassa Isässä.