Yksi kysymys on yhteinen kaikille ihmisille, ihan eri ikäisillekin, kysymys; mitä on tämä minun elämäni?
Lapsille se kysymys voi tosin olla vaan luonnollisen uteliaisuuden synnyttämä, kun kaikki, mitä he ympärillänsä näkevät, sen heissä herättää: elämän alituinen syttyminen ja sammuminen, kasvien elpyminen ja jälleen lakastuminen, äidin kuolema, tähdet, äärettömyys. Täysikäisille se muuttuu käytännölliseksi elämänkysymykseksi. Että täysikäinen ihminen voisi ilolla toimia, täytyy hänellä olla joku usko elämänsä merkitykseen, hänen täytyy itse saada asettaa se tarkoitus jota varten hän toimii. Ja sentähden kaikilla täysikäisillä on yhteisenä sydämmen kysymyksenä: mitä tarkoituksia minä itselleni asettaisin, eli toisin sanoen, mitä minun on uskominen elämästä.
Tämä kysymys, mitä tulee kuoleman jälkeen ja mitä minun nyt on tekeminen, ei kuitenkaan ole yhteinen ainoastaan eri ikäisille, vaan se on yhteinen myöskin eri kansallisuuksiin kuuluville, eri maan osissa asuville, eri tapaisille, eri kielisille, eri värisille ihmisille.
Niin että jos jokin kysymys voisi yhdistää ihmisiä, niin kysymys, mitä varten me elämme, yhdistäisi meidät kaikki yhdeksi, lapset ja täysikäiset, kiinalaiset, intialaiset, eurooppalaiset, mitä ikänä meitä maapallolla löytyneekin.
Jos sitten ajattelee, mikä on eri kansojen vastaus tähän kysymykseen, onko mitään yhteistä vastausta, vai onko erilaisia vastauksia yhtä monta kuin on ihmistä, niin, katsoen koko maailmaa yhtaikaa, esiintyisivät maailman suuret uskonnot kansojen erilaisina vastauksina kysymykseen. On Buddan uskonto, on Konfusiuksen uskonto ja on Kristuksen uskonto. Ja näiden uskontojen ympärille ovatkin ihmiset ryhmittyneet ja keskenänsä yhtyneet.
Buddan ja Konfusiuksen uskonnot ovat kuitenkin enimmille meistä melkein kokonaan tuntemattomat. Meitä sanotaan kristityiksi, — me kuulumme Kristuksen perustaman uskonnon tunnustajiin eli, toisin sanoen, meidän siis pitäisi ymmärtää elämää, niinkuin Kristus siitä opetti; meidän pitäisi voida kaikkien ilolla toimia, koska meillä on usko erityiseen elämän tarkoitukseen.
Mutta onko meidän keskuudessamme todella niin?
Jos kysyttäisiin, mitä Kristus sitten opetti elämän olevan, kuka tietäisi tähän vastata? Eikö päinvastoin tunnu jotenkin uudelta ja oudolta se väite, että Kristus muka olisi selittänyt, mitä tämä elämämme on?
Eikö nykyisiltä, usein ajatteleviltakin ihmisiltä päinvastoin puutu kaikki elämänilo ja eikö heidän keskuudessaan ole laajalti levinnyt se vakaumus, että elämän arvoitus on mahdoton ratkaista?
Tai olisivatko meidän ajan ihmiset päässeet suurempien henkisten salaisuuksien perille kuin Kristus, että heidän on täytynyt hylätä Kristuksen antama elämän määrittely jo vanhentuneena?