Kristuksen aikalaiset kuuntelivat hänen puheitansa niinkuin taivaasta tulevaa elämän leipää, juuri siksi, että he tunsivat hänen tahtovan vastata jokaisen omaan sydämmen kysymykseen, tunsivat, että puhe oli vapautumisesta, elämänilosta. Hänen ympärillään tulvi väkeä niinkuin olisivat saaneet juoda omaa pelastustaan hänen huuliltansa. Ja on evankeliumin kirjoittajillakin nimenomaan näkyvissä tuo sama hurmaus, kuten esimerkiksi Johanneksen ensimäisen epistolan alkusanoissa. Hän sanoo kirjoittavansa epistolan "elämän sanasta, joka alusta oli, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme ja meidän kätemme pidelleet ovat." Elämän sana — mitä se on muuta kuin sana siitä, mitä elämä on. "Ja näitä me teille kirjoitamme, että teidän ilonne täydellinen olisi", sanoo Johannes. He ovat siis pidelleet sen miehen kättä, kuulleet sen miehen ääntä, joka ilmoitti, mitä elämä on, ja nyt hän, Johannes, tahtoo kirjoittaa muillekin tästä asiasta, että hekin saisivat saman elämänilon!
Niin silloin.
Mutta kuinka on tapahtunut, että nykyiset ihmiset eivät enää tule ajatelleeksikaan, että vastausta voisi sieltäpäin hakea, tai että sitä olisi koetettu sieltäpäin edes antaakaan?
Jos päätän itsestäni, niin näen kyllä syyn. Lähes kolmenkymmenen ikäisenä minä en tiennyt mitään Jeesuksen oman opin sisällyksestä enkä siis voinut aavistaa, että sillä olisi ollut mitään yhteyttä sen kysymyksen kanssa, joka oli alituisesti minunkin sydämmelläni. Ja jos kysyn edelleen, kuinka on mahdollista, etten Jeesuksen opista mitään tiennyt, vaikka olin läpikäynyt yliopiston jopa suoritellut pikku tutkintoja teologiassakin, — niin on syy minulle yhtä selvä. Minulla oli kyllä tieto kaikesta siitä, mitä opetetaan pääasiana ja sanotaan varsinaiseksi uskonnoksemme: lankeemuksen historia, Mooseksen käskyt, vanhan testamentin lauseet Kristuksen tulemisesta, Kristuksen syntyminen neitseestä, kyyhkysen ilmaantuminen Jeesukselle, hänen kärsimisensä, ristiin naulitseminen, helvettiin ja taivaaseen astuminen, kolmantena päivänä ylösnouseminen, ja ihmiskunnan lunastus hänen uhrityönsä kautta. Mutta tämähän selvästi vaan on historiallisesti muodostunut oppi Jeesuksen personasta eikä olekaan Jeesuksen oma oppi siitä mitä tässä elämässä on tekeminen ja mitä tämä elämä on, Mitä Jeesus opetti elämästä, siitä ei puhuttu dogmatiikoissa, ei kirkoissa, ei kouluissa. Jeesuksen omana oppina esitettiin vaan muutamia sääntöjä, joita sanottiin hänen antaneen Mooseksen lain täydennykseksi.
Ja, kuten sanoin, vasta kolmenkymmenen vuotisena minä ihan odottamattani sain tietää Jeesuksen elämänopin todellisen sisällyksen. Kun tunsin, mitä tämä oppi vastaa minun omaan sydämmenkysymykseen, täytti minut loppumaton elämänilo.
Ja jos siis saan päättää itseni mukaan, niin syy, etteivät aikamme ihmiset, vaikka janoavat vastausta elämänkysymykseen, odota sitä löytävänsä evankeliumikirjasta, on siinä, että kun Jeesuksen nimi vaan juohtuu mieleenkin, tulvahtaa sen yhteydessä esille koko tuo järjestelmä uskonkappaleita vastaamaan siihen, mitä tahdottiin Jeesukselta itseltään kysyä. Arvelen, että useat muutkaan eivät näe noissa uskonkappaleissa mitään vastausta jokaisen omassa sydämmessä olevaan itsenäiseen kysymykseen, mitä varten minä elän, vapaaseen ja kotoiseen kuin järvet ja metsät ja sininen taivas, ja että hekin kääntyvät Jeesuksesta pois tulematta edes Jeesukseen asti.
Koko asia on siis siinä, että jokainen ottaa evankeliumin uudestaan käteensä ja lukee sitä omalta kannaltaan, vapaasti, ottaakseen vaan selvän siitä, mitä Jeesus itse opetti elämän olevan.
* * * * *
Esillä olevassa kirjassa on evankeliumia luettu minun kannaltani, yksistään vaan tarkoituksessa hakea vastausta elämänkysymykseen.
Ei mitään ennakolta päätettyjä perusteita tule tämmöisessä lukemisessa kysymykseen. Erittäinkään ei voi olla päätettynä edeltäpäin, että evankeliumien jokainen sana olisi punnittava jumalan sanana. Sillä tämmöinen päätelmä edellyttää, että ollaan jo selvillä melkein koko asiasta: jumala on ilmestynyt maan päälle ja toimittanut ihmisille erehtymättömän kirjan. Mutta mehän tahdomme lukea evankeliumia niinkuin emme olisi selvillä mistään, vaan vasta hakisimme selvyyttä. "Jumalan sanaksi" tahdomme ja voimme sanoa vaan semmoista ilmoitusta elämästä, jonka täysin ymmärrämme ja joka sentähden täyttää meidät ilolla, niinkuin ainakin löydettäessä, tai päästessä sinne, minne on kauan pyritty. Tätä ilmoitusta haemme vaan senvuoksi niin sanotusta "uudesta testamentista", että se sisältää kertomuksia Jeesuksesta ja hänen opistaan. Ja tämän "uudeksi testamentiksi" sanotun kirjan arvo riippuu siis meille yksistään siitä, missä määrin selvinä ja himmentymättöminä Jeesuksen omat sanat ja opetukset ovat siinä säilyneet. Kaikki evankelistain tiedonannot, selitykset ja kertomukset, mitkä auttavat selvyyteen Jeesuksen oikeasta tarkoituksesta, nostavat kirjan arvoa; kaikki se taas, mikä tätä selvyyttä himmentää, vähentää kirjan arvoa. Emme tietysti voi odottaa, että tässä kohta 2000 vuoden vanhassa kirjassa, joka on käynyt niin monen vaiheen läpi, jota on kirjoitettu käsikirjoituksesta käsikirjoitukseen, johon on lisäelty, josta on poistettu, jossa on siirretty sanoja ja lauseita paikasta toiseen, olisi kaikki säilynnyt semmoisena, kuin se oli alkuperäisesti esitetty. Emme edes odota, että niillä alkuperäisillä omin silmin näkijöillä ja omin korvin kuulijoilla, joiden kertomuksiin evankeliumien esitys perustuu, olisi ollut kaikin paikoin erehtymättömän oikea käsitys Jeesuksen sanojen sisällyksestä. Me odotamme vaan, että me itse välittömästi Jeesuksen sanoista ja opetuksista voisimme löytää meille käsitettävän ja luonnollisen vastauksen siihen ainoaan kysymykseen, joka on meille tärkeä: mitä on tämä meidän elämämme?