Näin lukiessa evankeliumia ei meitä siis sido mitkään ennakkopäätökset. Evankelistain kertomuksista, vaikka ne koskisivat Jeesuksen omia sanojakin, me jätämme syrjään sen, mikä näyttää himmeältä tai mahdottomalta käsittää. Semmoiset evankelistain kertomukset, jotka eivät koske Jeesuksen oppia tai saata sitä selvemmäksi, jäävät luonnollisesti merkityksettöminä kokonaan pois. Rohkeasti poistamme tietysti erittäin kaiken sen, mikä, olematta Jeesuksen sanoja tai opetusta, ilmaisee vaan kertojan käsitystä erityisten tapahtumien merkityksestä ja on ristiriidassa meidän käsityksemme kanssa Jeesuksen opista. Myöskään ei meitä voi mikään estää oikasemasta ilmeisiä väärinkäsityksiä evankeliumien tekstien tavanmukaisessa lukemisessa, jos nämät väärinkäsitykset himmentävät Jeesuksen oppia ja oikaisu sitävastoin selventää sitä.
Voiko moittia tämmöistä vapaata evankeliumin lukemista?
Tavallisesti sanotaan: itseksensä lukekoon jokainen evankeliumia niinkuin tahtoo, mutta joka julkisesti rupeaa poikkeavia käsityksiänsä esittämään, hän saattaa harhatielle kokemattomia.
Tätä en minä voi ymmärtää. Jokaisella on ajatuslahja ennen kaikkea siksi, että hän ottaisi selvän siitä, mitä varten hän elää, ja puhelahja ennen kaikkea siksi, että hän, ymmärrettyään itse, saisi muutkin samaa ymmärtämään. Mitä useampi ihminen tulee selvyyteen ihmiselämän tarkoituksesta ja mitä useampi julistaa, mitä hänelle on selvinnyt, sitä parempi. Täysi vapaus ajatella ja puhua julki ajatuksensa on ensimäinen ehto siihen, että ihmiset kerran kaikki tunnustaisivat yhden ainoan yhteisen elämäntarkoituksen eli yhtyisivät uskossa. Yritykset taas pitää ihmisiä yhteisessä uskossa, siten, että yksityisiltä kielletään heidän elämänymmärryksensä selittäminen muille ja sallitaan puhua ainoastaan tämän yhteiseksi määrätyn uskonnon hengessä, eivät voi muuta kuin hajoittaa ihmisiä toisistaan. Sillä niinkuin usko on jokaisessa ihmisessä hänen vapaan ajattelemisensa ja päättelemisensä tuote, eikä koskaan synny kenenkään pakotuksesta, niin yhteinenkin usko voi olla vapaan ajatusten vaihdon tuote, mutta ei ole vielä koskaan syntynyt kenenkään määräyksestä. Sentähden jonkun yhteisen uskonkaavan tahallinen etsiminenkin voi jo saattaa harhateille. Yhtyminen uskossa voi ihmisten kesken tapahtua ainoastaan tiedottomasti, silloin kuin jokainen heistä pyrkii omaa valoansa kohden ja samalla saapi vapaasti noudattaa luonnollista ja välttämätöntä haluansa ilmaista muille mitä hän on sydämmessään kokenut ja ajatuksillaan selventänyt.
Jeesuksen syntyminen.
Ensimäisenä kohtaa meitä, evankeliumikirjaa auastessa, kertomus
Jeesuksen syntymisestä.
Kerrottu on omituinen, kokonaan käsittämätön seikka, mikä virallisessa
uskontunnustuksessamme ilmaistaan sanoilla: "minä uskon Jeesuksen
Kristuksen päälle, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitseestä
Mariasta."
Kun tämä kertomus, ollen aivan alussa, pidetään ikäänkuin porttina evankeliumin muuhun sisältöön, ei voi mennä sen ohitse. Tosin jos lukemisen ainoana tarkoituksena on saada tietää, mitä Jeesus täysikäisenä opetti, ei kertomuksella hänen syntymisestään tarvitse olla mitään merkitystä. Mutta evankeliumin kirjoittaja tuntuu tällä kertomuksella nimenomaan tahtovan sanoa: ennenkuin luet, mitä minä, Jeesuksen apostoli, olen kirjoittanut hänen opistaan, usko ensin mitä olen kirjoittanut hänen syntymisestään ja jumaluudestaan.
Tämmöinen ehto on mieltä masentava sille, joka ei voi uskoa mihinkään yliluonnolliseen sikiämiseen pyhästä hengestä ja syntymiseen neitseestä, vaan joka sydämmensä yksinkertaisuudessa oli vaan tahtonut tietää, mitä Jeesus-niminen merkillinen mies opetti elämän olevan. On niinkuin evankeliumin kirjoittaja sulkisi oven hänen edestään juuri silloin kuin hän oli astumassa sisälle, — käskisi panna kirjan pois kädestä.
Pitääkö siis ruveta epäilemään, ettei kertomusta Jeesuksen syntymisestä ja esitystä Jeesuksen opista kenties olekaan sama mies kirjoittanut, — että evankeliumit ovat kokoonpantu monista aineksista: todellisista apostolein esityksistä ja myöhemmin syntyneistä taruista? Pitääkö tutustua tieteen tutkimuksiin näistä asioista, saksalaiseen tieteelliseen evankeliumitekstien arvosteluun, tai vielä paremmin oppia raamatun alkukieli ja vajoutua arkistoihin vertaillakseen alkuperäisiä käsikirjoituksia ja niiden toisintoja? Tämä kaikki viivyttäisi meitä epätietoiseksi ajaksi, — ehkä emme ollenkaan pääsisi varmuuteen asiasta, — ja ainakin se siirtäisi koko kysymyksen toiselle alalle: sen sijaan kuin hakisimme vastausta kysymykseen, mitä on elämä, me olisimme eksyneet ihan syrjäisiin kysymyksiin evankeliumin synnystä ja historiasta.