Jos täti Aurore kuuli sedän huutoja, niin hän alkoi vastailla ja rientää huutoon päin.
— Ah, mon chère, missä sinä olet?
Toinen vastasi:
— Uu-u?
Papan ja mamman puhumattomuuskin tahtoi toisinaan tämän kautta mennä tyhjiin. Heidän piti usein nauraa mukana, ja sillä lailla sanoa jotain toisilleenkin.
Se erinomainen asia, minkä Helena setän ja tätin suhteen tuli kuulleeksi, oli, että he olivat yhä "rakastuneet" toisiinsa. Helena oli kahdestikin kuullut aikaihmisten sitä sanovan, ja tuli hyvin uteliaaksi tietämään mitä se merkitsee. Hän rupesi sitä asiata seuraamaan ja teki semmoisen huomion, että setä ja täti usein taputtelivat ja suutelivat toisiansa ja kerran istuivat samassa keinutuolissa, täti setän sylissä. jolloin muut merkitsevästi hymyilivät. Kerran taas setä tuli kyökkiin, missä mamma ja täti olivat, eikä ollut muuta asiaa kuin otti tätiä vyötäisistä eikä hellittänyt ennenkuin täti, leikkien vihaista, työnsi hänet pois sanoen:
— Mitä lapsetkin semmoisesta ajattelevat! — — —
Uteliaana oli Helena vastaanottanut erittäinkin Georgin. Tämä oli talutettu reestä sisään niin umpeensa vaatteihin käärittynä, ettei hänestä ollut näkynyt ensin mitään. Kasvot olivat kiedotut vöihin ja saaleihin. Ja vasta pitkän aukomisen perästä tuli esiin ensin hieno nenänpää ja vihdoin ruskeat silmät ja kuumenneet posket ja tumma, hyvin tiheä tukka, joka oli hiostunut ja kihartunut ohimoissa ja otsanrajassa. Georg, päästyään näkemään maailmata, katseli jonkun aikaa kummastuneena ympärilleen, sitten meni äidilleen jotain valittamaan, luultavasti sitä, että oli hiostunut, ja sitten vasta äitinsä kädestä pidellen esitettiin papalle ja mammalle.
— No! — sanoi Georgin äiti, lykäten häntä Helenan luo, — tutustuhan nyt tämän pienen kavaljeerin kanssa.
Lapset antoivat toisilleen kättä, ja ystävyyden merkiksi Helena rupesi heiluttamaan Georgin kättä edestakasin.